Stockmannilla viimeiset kymmenen vuotta on ollut selviytymistaistelua, mutta nyt kurssi näyttää kääntyneen – toimitusjohtaja Jari Latvanen kertoo, miten siinä onnistuttiin: ”He ovat pelastaneet meidät”

Tampereen Stockmann täyttää 65 vuotta. Toimitusjohtaja Jari Latvanen osallistui lauantai-iltana tavaratalon syntymäpäiväjuhlaan, johon oli kutsuttu 500 kanta-asiakasta. Stockmannin nykyisessä strategiassa Tampere on nimetty yhdeksi yhtiön lippulaivatavarataloista. Kaiken keskiössä on tamperelainen asiakas, jonka mieltymykset tunnetaan jo varsin hyvin.

Jari Latvasen mukaan kodintuotteet tekevät Tampereella hyvin kauppansa. Tamperelaisten suosiossa ovat etenkin Stockmannin oma Villa-merkki ja kodin pienkoneet.

27.3. 6:00

Aamulehti

Lauantaina iltapäivällä Tampereen Stockmannin tavaratalossa käy mukava kuhina. Ruuhkaa ei ole, mutta asiakkaat ovat selvästi palanneet ja koronanpandemian hiljentämä tavaratalo herännyt eloon.

Tampereen Stockmannilla on tänä vuonna monta syytä juhlaan. Huhtikuun 8. päivä tulee kuluneeksi 65 vuotta siitä, kun Stockmann avasi tavaratalon Tampereelle. Tampereen Stockmannilla on tuplajuhlat, sillä kuluvana vuonna myös tavarataloyhtiö täyttää 160 vuotta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut