VR Group ostaa ruotsalaisen bussi- ja junaoperaattorin – yhtiöön tulee 3 800 uutta työntekijää, joka lähes tuplaa VR:n työntekijämäärän

Arriva Sverigen osto tekee VR Groupista 9 400 työntekijän yhtiön. Liikevaihto kasvaa arviolta noin kolmanneksen.

VR:n Allegro-juna Tikkurilan asemalla Vantaalla 21. maaliskuuta 2022.

24.3. 11:05

Rautatieliikennettä hoitava VR Group ostaa Arriva Sverige -bussi - ja raideliikenneoperaattorin saksalaisen Deutsche Bahnin omistamalta Arriva-konsernilta.

ArrivaSverige on Ruotsin kolmanneksi suurin junaoperaattori,sekä neljänneksi suurin bussioperaattori, jolla on vuosittain runsaat 170 miljoonaa matkustajaa.

Yrityskauppa tuo VR Groupille myös noin 3  800 uutta työntekijää, VR kertoo tiedotteessa.

VR Groupilla on ennestään 5 600 työntekijää.

Arriva Sverigen liikevaihto oli viime vuonna yli 300 miljoonaa euroa. Sitä voi suhteuttaa VR Groupin vuoden 2021 liikevaihtoon, joka oli 838,3 miljoonaa euroa.

”Kauppahinta on maltillinen eikä eikä vaaranna VR Groupin Suomen liiketoimintaa tai kotimaisia investointeja”, VR kommentoi kauppahintaa.

Yhtiön mukaan kaupalla ei tule olemaan vaikutuksia VR Groupin henkilökuntaan Suomessa tai suomalaisiin asiakkaisiin.

Arriva Sverige liikennöi kilpailutettua bussi- ja raideliikennettä Tukholman kaupunkiliikenteessä, sekä Etelä-Ruotsin ja Itä-Götanmaan alueliikenteessä.

Sen raideverkkoon kuuluu ruotsalaisia linjoja kuten Saltsjöbanan, Nockebybanan, Pågatågen ja Östgötapendeln.

VR Group arvioi olevansa bussiyhtiönsä Pohjolan Liikenteen, Tampereen raitiovaunuliikenteen ja Helsingin seudun liikenteen HSL:n kilpailutuksen voiton myötä Suomen kolmanneksi suurin bussiyhtiö ja toiseksi suurin toimija kaupunkiliikenteessä.

Kaupassa VR Group kertoo pyrkivänsä vauhdittamaan Ruotsin bussiliiketoiminnan sähköistymistä Suomessa kertyneiden kokemusten ansiosta.

Pohjolan Liikenteen 550:stä bussista 185 ovat sähköbusseja.

”Odotamme innolla mahdollisuutta hyödyntää VR Groupin osaamista ja sähköbussiliikenteemme kehittämistä yhdessä VR Groupin kanssa”, sanoo Arrivan toimitusjohtaja Johan Lindgren tiedotteessa.

Arriva Sverige siirtyy VR Groupin matkustajaliikenteen alle itsenäiseksi yhtiöksi.

Suomessa joukkoliikennettä ollaan avaamassa kilpailulle.

”Kykenemme nyt nopeuttamaan Ruotsin markkinan sähköistymistä ja tarjoamaan Ruotsin yhtiölle osaamistamme”, VR Groupin matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola perustelee ostosta tiedotteessa.

”Lisäksi kauppa tarjoaa bussimarkkinassa meille skaalaetua sähköbussien hankinnassa ja kehityksessä.”

Kauppa on tarkoitus toteuttaa heinäkuun alussa. Se vaatii Saksan digitaali- ja liikenneministeriön sekä Deutsche Bahnin hallituksen hyväksynnän

Deutsche Bahn (DB) on matkustajaliikenne ja logistiikkajätti. Sen Arriva-yhtiö toimi Britanniassa bussi- ja junayhtiönä, Alankomaissa ja manner-Euroopassa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut