Helsingin pörssi avautui perjantaina nousuun – kovia kokenut Nokian renkaat kirii

Aasiassa hermoiltiin Ukrainan sodan ja korkojen mahdollisen nousun vuoksi.

Helsingin pörssi avautui tänään 0,9 prosentin nousussa. Nasdaq Helsinki (Helsingin pörssi) Helsingissä 3. maaliskuuta 2022.

11.3. 11:45 | Päivitetty 11.3. 12:00

Helsinki

Helsingin pörssi avautui tänään loivaan nousuun. Ennen puoltapäivää etenemisvauhti oli 1,5 prosenttia.

Esimerkiksi Nokian Renkaiden kurssi lähti nousuun avauksen jälkeen. Ennen puoltapäivää kurssi oli 4,6 prosentin nousussa. Venäjälläkin toimivan yhtiön kurssi on kokenut kovia sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Lue lisää: Nokian Renkaat jatkaa renkaiden valmistusta Venäjällä – yhtiö kieltäytyy kommentoimasta asiaa

Tänään myös Euroopan suurien osakemarkkinoiden avautumisessa nähtiin piristymistä. Frankfurtin ja Pariisin pörssien yleisindeksit olivat 0,4 prosentin nousussa. Eilen molemmat päätyivät liki kolmen prosentin pakittamiseen.

Aasiassa enimmäkseen laskua

Valtaosa Aasian pörsseistä sulkeutui tänään laskussa. Esimerkiksi Tokion pörssin yleisindeksi tuli alaspäin 2,1 prosenttia ja Hongkongin yleisindeksi 1,6 prosenttia. Shanghaissa päädyttiin 0,4 prosentin nousuun.

Hermostuneisuutta aiheutti esimerkiksi Moskovan ja Kiovan välisten korkean tason neuvotteluiden epäonnistuminen eilen. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov ja Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba tapasivat eilen Turkissa, mutta neuvotteluissa ei päästy yhteisymmärrykseen yleisen tulitauon aloittamisesta Ukrainassa.

Epävarmuutta markkinoille loivat myös odotukset siitä, että Yhdysvaltain keskuspankki Fed nostaa ensi viikolla ohjauskorkojaan inflaation taltuttamiseksi.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut