Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajina yhä vähän naisia - Talous - Aamulehti

Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajina yhä vähän naisia, mutta Keskuskauppakamari uskoo määrän kasvavan

Naisten osuus tekniikan- ja it-alan opiskelijoista on lisääntynyt merkittävästi viime vuosien aikana.

Helsingin pörssi marraskuussa 2018. Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajina naisia on vain kahdeksan prosenttia.

29.12.2021 9:54

Helsinki

Pörssiyhtiöiden johtoryhmien jäsenistä oli naisia tänä vuonna 27 prosenttia, mutta toimitusjohtajina naisia on yhä vain kahdeksan prosenttia, ilmenee Keskuskauppakamarin naisjohtajakatsauksesta. Naisten osuudet olivat samat myös vuonna 2020. Keskuskauppakamari uskoo naisten määrän toimitusjohtajina kasvavan tulevaisuudessa, koska naisten osuus tekniikan- ja it-alan opiskelijoista on lisääntynyt merkittävästi viime vuosien aikana.

”Tämä tulee varmasti näkymään tulevaisuudessa myös näiden alojen naisjohtajien määrän kasvuna”, arvioi Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Ville Kajala tiedotteessa.

Toimitusjohtajaksi edetään usein talous- tai liiketoimintajohdosta, jossa naisia oli selvityksen mukaan vain 14 prosenttia tänä vuonna. Erityisen suuri naisten osuus oli terveydenhuollon alalla ja rahoitusalalla, kun taas teollisuudessa ja it-alalla naisia on toistaiseksi vähän liiketoimintajohtajina.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut