Pankkiiri Ari Kaperi, 61, jää eläkkeelle Nordean huippupaikoilta - Talous - Aamulehti

Pankkiiri Ari Kaperi, 61, jää eläkkeelle Nordean huippupaikoilta – Kalenterissa on nyt tilaa: ”Ihan aidosti en tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan”

Suomen maajohtaja ja Nordea-konsernin luotonannosta vastaava johtaja Ari Kaperi jää virallisesti eläkkeelle 1. helmikuuta 2022. Hän kertoo Aamulehden haastattelussa uran kiperimmät ja parhaat hetket.

Pankinjohtaja Ari Kaperi täyttää uudenvuodenpäivänä 62 vuotta. Hänet nähdään aiempaa useammin kotikaupungissaan, sillä hän jää helmikuun alusta eläkkeelle.

31.12.2021 6:30

Aamulehti

Kauppakadun puoleisesta Nordean Yksityispankin kulmaikkunasta näkyy Tampereella Keskustorin Vanha kirkko, kun pankinjohtaja Ari Kaperi, 61, istahtaa kokouspöydän ääreen haastateltavaksi.

Nordea-konsernin johtotehtävien ja Suomen maajohtajuuden vuoksi hän on ollut pitkään tuttu näky junissa ja lentokoneissa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut