Googlen, Microsoftin ja Twitterin tulokset 27.10.2021 - Talous - Aamulehti

Osavuosikatsaukset: Pandemian kiihdyttämä digiloikka lihotti Googlen emoyhtiön rahakirstua – Twitterin liikevaihto nousi, mutta kallis oikeuskanne vei tuloksen pakkaselle

Google, Twitter ja Microsoft julkistivat osavuosikatsauksensa keskiviikkona 27. lokakuuta. Kokoamme tähän ulkomaisten yhtiöiden osavuosikatsaukset.

Google, Microsoft ja Twitter kasvattivat liikevaihtoaan heinä–syyskuussa.

27.10. 7:10

Google

Mainostulojen ja pilvipalveluiden kasvu on jatkunut nopeana.

Teknologiajätti Googlen emoyhtiö Alphabet kertoo tehneensä heinä-syyskuussa 18,9 miljardin dollarin tuloksen. Lukema ylittää ennakko-odotukset ja on lähes 69 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan.

Alphabetin liikevaihto oli reilut 65 miljardia dollaria, mikä on 41 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna.

Yhtiön mukaan kasvun takana ovat erityisesti Googlen hakukoneen ja Youtube-videopalvelun lisääntyneet mainostulot sekä pilvipalvelujen menestys. Esimerkiksi Youtube-mainosten liikevaihto oli yli 7 miljardia dollaria.

Kasvua on siivittänyt pandemia, joka on lisännyt internetin merkitystä esimerkiksi opiskelussa, työnteossa, ostosten tekemisessä ja viihteen kuluttamisessa. Alphabet on tehnyt ennätyssuuren tuloksen jo viidellä perättäisellä neljänneksellä.

”Kun digitaalinen murros ja siirtyminen hybridityöhön jatkuvat, pilvipalvelumme auttavat organisaatioita tekemään yhteistyötä”, Alphabetin ja Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai sanoi tulostiedotteessa.

Googlen lähiaikojen haasteena on muiden teknologiajättien tavoin se, että lainsäätäjät ympäri maailmaa yrittävät rajoittaa niiden valtaa uuden sääntelyn avulla.

Google ei myöskään ole onnistunut tekemään kunnon läpimurtoa älypuhelinmarkkinoilla Pixel-puhelimillaan, vaan sen markkinaosuus on yhä kaukana kilpailijoista Applesta ja Samsungista.

Twitter

Apple vaikeutti mobiilikäyttöjärjestelmänsä käyttäjien seurantaa, mutta tiukentunut syyni vaikutti vain vähäisesti Twitterin mainostuottoihin.

Sosiaalisen median yhtiö Twitterin mainostuotot kasvoivat ja liikevaihto nousi heinä–syyskuussa 37 prosentilla 1,3 miljardiin dollariin viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Tästä huolimatta yhtiö ilmoitti sijoittajakirjeessään tehneensä lähes 540 miljoonan nettotappiot laitettuaan yli 800 miljoonaa oikeuskanteen sovitteluun.

Twitterin operatiiviset tappiot olivat 743 miljoonan dollarin luokkaa. Vuosi takaperin vastaava lukema oli 56 miljoonaa plussan puolella.

Yhtiön tuoreeltaan sovitteleman vuonna 2016 jätetyn kanteen mukaan sijoittajia oli johdettu harhaan käyttäjämäärien kasvun hidastumisesta. Syytettyjen väitetään antaneen puutteellisen kuvan yhtiön tilanteesta myydessään henkilökohtaisia osakkeitaan.

Osakkeenomistajien mukaan yhtiön hallituksen jäsenet myivät osakkeita ”keinotekoisesti paisutelluin” hinnoin. Syytettyjen joukossa oli muun muassa Twitterin entinen toimitusjohtaja Dick Costolo.

Yhtiön mainostuotot kasvoivat heinä–syyskuussa 41 prosentilla viime vuoteen nähden ja asettuivat 1,14 miljardiin dollariin.

Talousuutistoimisto Bloombergin mukaan yhtiö kertoo, että laitevalmistaja Applen mobiilikäyttöjärjestelmänsä yksityisyydensuojaan tekemillä muutoksilla oli vain vähäisesti vaikutusta mainostuottoihin.

”Twitterin on vielä liian aikaista arvioida Applen yksityisyyteen liittyvien iOS-muutosten pidemmän aikavälin vaikutuksia, mutta vaikutus kolmannen neljänneksen liikevaihtoon oli odotettua alhaisempi”, yhtiö kertoi sijoittajakirjeessään.

Apple on rajoittanut sitä, miten yhtiöt voivat kerätä Applen käyttöjärjestelmää käyttävien kuluttajien dataa. Toisin kuin esimerkiksi kilpailija Facebook, Twitter takoo mainostuloja brändimainonnasta, jonka osalta mainoksia ei tarvitse kohdentaa niin paljoa yksilökohtaisella tasolla.

Uutistoimiston mukaan Twitter sai viime vuonna lisäpuhtia Yhdysvaltain kiistanalaisten vaalien sekä koronapandemian siivittämänä ja yhtiön on onnistunut jatkaa tasaista kasvua siitä lähtien.

Yhtiöllä oli päättyneen vuosineljänneksen aikana 211 miljoonaa päivittäistä käyttäjää, mikä on viisi miljoonaa enemmän kuin edellisen neljänneksen aikana. Vuoden takaiseen käyttäjämäärään nähden kasvua puolestaan on ollut 13 prosenttia.

Windows

Ohjelmistojätti kertoi heinä-syyskuunsa tuloksen olleen 20,5 miljardin luokkaa.

Ohjelmistojätti Microsoft kertoo takoneensa heinä-syyskuussa odotuksia kovemman tuloksen. Kasvua ovat siivittäneet yhtiön pilvipalveluiden ja Windows-tietokoneiden niin ikään kasvanut kysyntä.

Microsoft kertoi tuloksensa olleen 20,5 miljardin luokkaa vastikään päättyneellä neljänneksellä. Yhtiön liikevaihto kasvoi viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna 22 prosenttia ollen nyt 45,3 miljardia dollaria.

Microsoftin talousjohtaja Amy Hood kertoo tiedotteessa, että yhtiön pilvipalveluyksikön liikevaihto oli 20,7 miljardia, mikä on 36 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana ajanjaksona.

Windows-käyttöjärjestelmällä varustettujen tietokoneiden osalta liikevaihto kasvoi kymmenen prosenttia vuoden takaisesta.

Älypuhelinten voittokulun myötä hiipunut tietokonemyynti on lähtenyt uudelleen kasvuun koronapandemian aikana, kun ihmiset ovat joutuneet tukeutumaan enenevässä määrin teknologiaan töiden, koulunkäynnin sekä sosiaalisten suhteiden ylläpitämisen osalta.

Windowsin tuotejohtaja Panos Panay painotti aiemmin tässä kuussa uutistoimisto AFP:lle antamassaan haastattelussa, että pandemia on osoittanut ihmisille ison näytön sekä muun muassa hiiren ja näppäimistön tuomat hyödyt.

Sijoitusyritys Wedbush Securitiesin analyytikko Dan Ives arvioi yritysten pilvipalveluihin tekemien sijoitusten kasvavan räjähdysmäisesti tulevan vuosikymmenen aikana. Ivesin mukaan Microsoft onkin asettunut hyvään asemaan pilvipalvelutrendin osalta.

Talousuutistoimisto Bloombergin mukaan Microsoftin Xbox-pelikonsolitoiminta on ottanut erityisesti siipeensä toimitusongelmista. Maailmanlaajuinen sirupula on johtanut siihen, ettei tarjonta pysty vastaamaan konsolien kovaan kysyntään.

Microsoftin talousjohtaja Hood kertoo Bloombergin mukaan yhtiön odottavan, että Xbox-konsolien kysyntä ylittää jatkossakin tarjonnan sirupulan jatkuessa.

Xbox-laitteiden osalta liikevaihto yli kaksinkertaistui. Toisaalta vertailukohtana olevat vuoden takaiset myyntilukemat olivat hyvin alhaisia, koska Microsoft oli silloin juuri julkaisemassa pelikonsolinsa uuden version.

Kaiken kaikkiaan pelipuolen liikevaihto kasvoi uutistoimiston mukaan 16 prosentilla.

Yhtiön pelipuolen johtaja Phil Spencer kertoi reilu viikko sitten yhdysvaltalaislehti Wall Street Journalille, että Microsoft tekee yhteistyötä toimitusketjuista vastaavien yhteistyökumppaniensa kanssa ja pyrkii hoputtamaan konsolitoimituksia.

Spencer kuitenkin kertoi uskovansa, että konsolipula jatkunee myös ensi vuoden puolelle.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut