Näin toimii taksin tilaaminen robotilta Tampereella - Talous - Aamulehti

Taksin voi nyt tilata myös robotilta, näin toimii Tampereen aluetaksin uusi järjestelmä – ”Pystyy ottamaan yhtä aikaa linjalle vaikka tuhat soittajaa”

Tampereen aluetaksi otti lokakuun puolivälissä käyttöön uuden tilaustavan. Ensimmäiset kokemukset taksin tilaamisesta tekoälyyn perustuvalta tilausrobotilta ovat olleet positiivisia. Robotin valtti on sen nopeus.

Tampereen aluetaksin takseja kuvattiin Tampereella 16. huhtikuuta.

22.10. 7:41

Aamulehti

Taksi Tampereelta eli Tampereen aluetaksi oy:lta voi nyt tilata taksin myös tekoälyyn perustuvalta tilausrobotilta. Puheohjattu automaattitilaus otettiin käyttöön taksin soittamalla tilaaville 15. lokakuuta. Kokemukset ovat olleet positiivisia.

”Se on yllättänyt itsenikin. Robotti on otettu vastaan hyvin”, kertoo Tampereen aluetaksin it-päällikkö Tommi Rautajoki. ”Soittamalla taksin tilaavista noin 70 prosenttia valitsee robotin.”

Robotin eduksi Rautajoki nimeää nopeuden. Esimerkiksi viikonloppuisin, kun taksikyytejä tilataan paljon, jonotusajat voivat hetkellisesti pidentyä. Robotti auttaa purkamaan jonoa ja tehostamaan välityskeskuksen työtä.

”Robotti pystyy ottamaan yhtä aikaa linjalle vaikka tuhat soittajaa.”

Lue lisää: Tampereen seudun isoin taksinvälittäjä muutti hinnoitteluaan – ”Pyrimme siihen, että tämä selkeytyy”

Robotista huolimatta taksin tilaaminen onnistuu Rautajoen mukaan jatkossakin asioimalla välityskeskuksen henkilökunnan kanssa. ”Emme halua ketään pakottaa tähän, mutta mielestäni tämä on hyvä vaihtoehto.”

Aiemmin Tampereen aluetaksilta on voinut tilata taksin ainakin mobiilisovelluksella, verkkopalvelun kautta tai soittamalla välityskeskukseen.

Tampereen aluetaksi oy

Vuonna 1990 perustettu taksien välitysyhtiö. Tunnetaan brändinimellä Taksi Tampere.

Toimii Tampereella, Pirkkalassa, Nokialla, Kangasalla ja Lempäälässä.

Sopimus Kelan kanssa Pirkanmaan suorakorvauskuljetuksiin kuuluvien taksikyytien järjestämisestä.

Yhtiön omistavat 370 osakasautoilijaa.

Vuonna 2020 yhtiön liikevaihto oli 16,7 miljoonaa euroa ja tulos 1,3 miljoonaa euroa.

Kesällä uutena toimitusjohtajana aloitti Tero Kallio.

Kolme tilauspolkua

Taksin tilaaminen robotin kautta sujuu Rautajoen mukaan käytännössä samaan tapaan kuin muutoinkin soittamalla. Numerovalinnan kautta tilaaja voi valita, asioiko robotin vai asiakaspalvelijan kanssa. Jos valintaa ei tee, puhelu yhdistyy välityskeskukseen.

Jos robotin valitsee, tilauspolkuja on kolme. Taksin voi tilata heti siihen osoitteeseen, jossa on. ”Kun robotille kertoo osoitteen, josta noudetaan, robotti vielä vahvistaa, että tarkoitithan tätä paikkaa. Sen jälkeen se kiittää tilauksesta, ja auto tulee.”

Toista polkua pitkin voi samalla ilmoittaa tarvitsemistaan erityisvaatimuksista. Kolmas polku mahdollistaa taksin ennakkotilauksen, jolloin robotti kysyy tietoja hieman tarkemmin.

Rautajoen mukaan palvelua on tarkoitus kehittää esimerkiksi yritysasiakkaille. Tulevaisuudessa järjestelmä voisi numeron perusteella tunnistaa, mistä yrityksestä puhelu tulee. ”Silloin kysyttäisiin vain, mikä on matkustajan nimi.”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut