Tony Vepsäläinen jää eläkkeelle - Talous - Aamulehti

Tony Vepsäläinen jää eläkkeelle OP-ryhmän johtotehtävistä

Tony Vepsäläinen eläköityy mittavan pankkiuran jälkeen vuoden lopussa.

26.9.2019 9:52 | Päivitetty 26.9.2019 10:29

Aamulehti

OP:n keskusyhteisön johtokunnan varapuheenjohtaja, pääjohtajan varamies ja ryhmäpalveluista vastaava johtokunnan jäsen Tony Vepsäläinen jää pois tehtävästään vuoden lopussa siirtyäkseen eläkkeelle.

Vepsäläinen on työskennellyt OP-ryhmässä, sekä osuuspankeissa että keskusyhteisössä, eri tehtävissä vuodesta 1993. Keskusyhteisön johtokunnassa hän on ollut vuodesta 2006 lähtien. Vepsäläinen on 60-vuotias.

Tampereen seudun osuuspankin toimitusjohtajana Vepsäläinen toimi 1998–2006.

- Tony Vepsäläinen on tuonut vahvaa asiantuntemusta, näkemystä ja kokemusta, josta on ollut hyötyä finanssialan murroksessa ja ryhmän muutoksessa. Hänen uransa OP-ryhmän johtotehtävissä on ollut pitkä ja merkittävä. Kiitän lämpimästi Tonya hänen tekemästään arvokkaasta työstä ja toivotan hänelle antoisia eläkepäiviä, sanoo OP Ryhmän pääjohtaja Timo Ritakallio tiedotteessa.

OP-osuuskunnan hallintoneuvosto käsitteli eronpyynnön kokouksessaan 25. syyskuuta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut