Esko Aho JPMorgan-pankin neuvonantajaksi - Talous - Aamulehti

Esko Aho JPMorgan-pankin neuvonantajaksi

Esko Aho on toiminut myös venäläisen Sberbank-pankin hallituksessa vuodesta 2016. Arkistokuva.

8.2.2019 20:53

Yhdysvaltalaispankki JPMorgan nimittää Suomen entisen pääministerin Esko Ahon neuvoa-antavaan toimikuntaansa. Asiasta kertoo Reuters, joka viittaa lähteenä JPMorganin sisäiseen muistioon.

Aho siirtyy pankkiyhtiön neuvonantajaryhmään, jonka vastuualueina ovat Eurooppa, Lähi-itä ja Afrikka. Reutersin mukaan nimitys on osa JPMorganin varautumista Eurooppaan Britannian EU-eron jälkeen. Muistion mukaan Ahon poliittinen ja liiketoiminnallinen kokemus olisivat ”korvaamattomia” JPMorganin asiakkaille.

Reuters kertoo, että Ahon nimityksestä kertovan asiakirjan on allekirjoittanut Walter Gubert, joka on JPMorganin EMEA-alueen hallituksen puheenjohtaja. Tieto jaettiin pankin henkilökunnalle perjantaina.

JPMorganin tiedottaja on vahvistanut muistion sisällön paikkansapitävyyden Reutersille.

Esko Aho on toiminut myös venäläisen Sberbank-pankin hallituksessa vuodesta 2016.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut