Näin johdat työntekijöitä etätyössä – Soldemin Veera Lehtismäki neuvoo - Talous - Aamulehti

Miten nuoria kannattaa johtaa etäaikana? Soldemin toimitusjohtaja Veera Lehtismäki seuraa nuorten työntekoa näköalapaikalta ja antaa nyt neljä neuvoa

Etätyöaika on mullistanut monen työnteon. Tamperelaisen myyntitalo Soldemin työntekijöistä iso osa siirtyi etätöihin jo ennen kuin etätyöskentelyä suositeltiin. Toimitusjohtaja Veera Lehtismäki on oppinut, mikä etäjohtamisessa toimii.

Jos katsoo kylmästi tärkeimpiä lukuja, liikevaihtoa ja käyttökatetta, maalis–huhtikuussa ei tapahtunut notkahdusta, Soldemin toimitusjohtaja Veera Lehtismäki kertoo. Suuri muutos on silti takana, kun lähes koko työyhteisö siirtyi etätöihin. Lehtismäen seurana etätöissä perheen 10-vuotias Indi-koira.

18.5.2020 7:59

Aamulehti

Etätöihin siirtyminen on asettanut kokonaisia työyhteisöjä uuteen tilanteeseen. Niin on tapahtunut myös tamperelaiselle myyntitalolle, Soldemille.

Etätyötä tekevien määrä nousi tamperelaisyrityksessä kahden viikon aikana päivä päivältä niin, että kun Suomen hallitus antoi etätyösuosituksensa 12. maaliskuuta, 70 prosenttia työntekijöistä teki jo töitä kotoa käsin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut