Uskaltaako kauppakeskuksessa käydä – koronavirus hiljensi kaupat - Talous - Aamulehti

Ideaparkin asiakasmäärät romahtivat dramaattisesti, mutta nyt myynnissä on tapahtunut käänne – Vierailimme kauppakeskuksessa, jossa ihmisten viesti oli varovaisen toiveikas

Tampereen seudun kauppakeskukset ovat kokeneet isoja tappioita, mutta pahin näyttää olevan takana. Lempäälän Ideaparkissa aiotaan palata kesäkuun alussa yhteisiin aukioloaikoihin. Tampereella Tullintori, Koskikeskus ja Ratina päättävät asiasta vasta myöhemmin.

Sastamalassa asuvat Pirjo Silvennoinen ja Jorma Hämäläinen kävivät kauppakeskuksessa ensimmäistä kertaa moneen viikkoon maanantaina. Muuten he ovat tehneet koronavirusaikana pieniä retkiä sinne tänne. – Emme ole ihan kotona kyhjöttäneet. Olemme pakanneet omat eväät ja ajelleet, Hämäläinen kertoo.­

19.5.2020 7:04 | Päivitetty 19.5.2020 13:27

Aamulehti

Vielä kaksi viikkoa sitten Mari ja Tuomo Smått eivät olisi lähteneet ostoksille kauppakeskukseen. Maanantaina he kuitenkin uskaltautuivat tekemään kesämökilleen hankintoja Lempäälän Ideaparkissa.

Saman tarinan kertoi lähes jokainen Aamulehden pysäyttämä pirkanmaalainen kauppakeskuksessa maanantaina.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?