Pirkanmaan säässä tapahtuu nyt kesäinen käänne

Poutainen ja lämmin sää jatkuu todennäköisesti jääkiekon MM-kisojen ensimmäisenä kisaviikonloppuna.

Keskustorin kesäkeidasta pystytettiin maanantaiaamuna täydessä auringonpaisteessa.

Alkavasta viikosta on tulossa Pirkanmaalla aurinkoinen ja päivä päivältä lämpimämpi.

”Maanantaina päästään 15 asteeseen ja jopa vähän yli. Tiistaina on tätä pari astetta lämpimämpää. Torstain paikkeilla mittari on jo 20 asteen tuntumassa”, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuukka Keränen lupailee.

”Kyllähän tämä jo aika kesäiseltä alkaa tuntua, kun aurinko paistaa ja on 20 astetta lämmintä.”

Yöpakkasetkin alkaa olla selätetty. Tiistain vastaisena yönä mittari ei todennäköisesti laske enää pakkaselle.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Tampereen seudulla käytiin vielä nollan alapuolella.

Frenckellin aukion kirsikkapuista ensimmäinen kukkii jo.

Keräsen mukaan nyt näyttää siltä, että lämmin sää jatkuu myös jääkiekon MM-kisojen ensimmäisenä kisaviikonloppuna. Kisat alkavat Tampereella perjantaina 12. toukokuuta.

Viikonloppuun on kuitenkin vielä monta päivää, joten ennuste on epävarma. Keräsen mukaan sateita ei kuitenkaan ole näköpiirissä eteläisessä Suomessa ja lämpötila pyörii 20 asteen vaiheilla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut