Vieläkö tulee lunta Pirkanmaalle? Säässä tapahtuu selvä käänne pian

Maanantaina ja tiistaina lämpötila kohoaa noin 15 asteeseen.

Huhtikuussa Tampereella paistoi aurinko.

Aamulehti

Sää lämpenee Pirkanmaalla viikonloppuna ja ensi viikon alussa. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Jani Parviaisen mukaan viikonloppuna päivälämpötila nousee 10 ja 12 asteen välille. Maanantaina ja tiistaina lämpötila kohoaa 15 asteen paikkeille.

Viime päivinä sateet ovat kylmän lämpötilan vuoksi saattaneet tulla jopa lumena. Nyt sää muuttuu keväisemmäksi.

”Ei tämän kylmyyden jälkeen enää oikeastaan lumikuuroja ole odotettavissa”, Parviainen sanoo.

Parviaisen mukaan perjantaina ja lauantaina sää on vielä pilvinen, mutta sunnuntaina pilvi muuttuu harsomaiseksi ja ajoittain saattaa olla myös aurinkoisia hetkiä. Korkeapaineen ansiosta sää on poutainen.

”Alkuviikolla ei tapahdu suuria muutoksia, mutta ehkä vähän aurinkoisempaa säätä on tiedossa.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut