Tässä on vapun sään viimeisin ennuste Pirkanmaalle: jopa lumisateet mahdollisia

Lämpötila jää vappuna todennäköisesti alle kymmeneen asteeseen.

Tältä näytti vappu vuosimallia 2022. Kosken ranta Tampereella oli perinteiseen tapaan täynnä opiskelijoita vappupäivänä.

Aamulehti

Vappua vietetään maanantaina näillä näkymin hyytävässä säässä. Viikonloppunakaan lämmöstä ei juuri päästä nauttimaan. Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Jani Parviaisen mukaan jo lauantaina Pirkanmaalle on luvassa koleaa säätä. Lauantaipäivän aikana luvassa saattaa tulla hetkellisiä sadekuuroja, mutta aamupäivä näyttää aurinkoiselta.

”Jos on poutaista säätä, lämpötila pysyy suurin piirtein 5-9 asteen välillä.”

Iltaa kohden pilvisyys lisääntyy Pirkanmaan alueella ja yöllä sateet tulevat joko vetenä tai räntänä, jopa lumena. Sateet jatkuvat sunnuntaina päivällä.

”Sunnuntaina sää on edelleen melko kolea. Päivän korkeimmat lämpötilat maakunnassa ovat 3-5 asteen välillä.”

Kuurot heikkenevät yötä vasten ja sää poutaantuu. Lämpötilat ehtivät laskea yöllä pakkaselle. Vappupäivänä lämpötilassa päästään samoihin lukemiin kuin lauantaina eli noin 9 asteeseen.

”Maanantaipäivänä taivaalle kehittyy kumpupilviä ja mahdollisesti yksittäinen kuurokin voi kehittyä.”

Vaput perinteisesti viileitä

Ilmatieteen laitoksen mukaan maan etelä- ja keskiosassa vappuja on vietetty yleensä 10-15 asteen lämpötiloissa. On tyypillistä, että yön aikana lämpötila laskee nollaan tai pysyy muutaman asteen plussalla.

Parviaisen mukaan vappua vietetään Pirkanmaalla tavallista viileämmässä säässä.

”Päivän korkeimmat lämpötilat olisivat esimerkiksi Tampereella tyypillisesti 12 asteessa. Jäädään siis monta astetta tavanomaista viileämpään säähän”, Parviainen summaa.

Yleensä sateet tulevat vapun aikaan eteläisempään Suomeen vetenä, mutta maan keskiosassa muutaman senttimetrin lumikerros ei ole epätavallista. Sen sijaan maan eteläisimmissä osissa lumipeite on vapun aikaan harvinainen.

Myös vuosi sitten vappua vietettiin melko koleassa säässä. Vappuaaton ylin lämpötila vaihteli maan eteläosan noin 10 asteesta Pohjois-Lapin nollaan asteeseen. Vappupäivä oli koko maassa pari astetta vappuaattoa lämpimämpi ja paikoin saatiin vesikuuroja. Maan eteläosassa lunta oli vielä maassa yksittäisillä havaintoasemilla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut