Aurinkoinen ja selkeä sää jatkuu ainakin viikonloppuun saakka – nämä ovat viikon lämpimimmät päivät

Eteläiseen Suomeen on annettu ruohikkopalovaroituksia kuivan sään takia. Varoitus koskee myös Pirkanmaata.

Muuttolinnut palaavat vauhdilla nyt Suomeen. Samalla kuiva sää on aiheuttanut ruohikkopalojen vaaran myös Pirkanmaalle. Joutsenet käyskentelivät pellolla Sastamalassa 15. huhtikuuta.

| Päivitetty

Aurinkoinen ja selkeä sää jatkuu suuressa osassa Suomea maanantaina, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ville Siiskonen. Päivä on hieman viikonloppua pilvisempi etenkin maan pohjois- ja länsiosissa.

Lämpötilat voivat nousta korkeimmillaan lounaassa noin 13–14 asteeseen. Muualla Suomessa ylimmät lämpötilat ovat maanantaina noin kuuden ja yhdentoista asteen välillä.

Poutainen ja selkeä sää jatkuu Siiskosen mukaan alkavalla viikolla ainakin seuraavaan viikonloppuun saakka. Myös lämpötilat pysyvät melko samoissa lukemissa.

”Torstai ja perjantai tulevat olemaan tämänhetkisten ennusteiden perusteella viikon lämpimimmät päivät etenkin etelässä. Lämpötila voi nousta tuolloin etelässä jopa yli 15 asteeseen. Pohjoisessa voidaan lähestyä kymmentä lämpöastetta”, Siiskonen sanoo.

Kahdenkymmenen lämpöasteen raja ei kuitenkaan mene rikki viikon aikana.

Matalapainealue voi saapua Suomeen viikonloppuna

Eteläiseen Suomeen on annettu ruohikkopalovaroitus, joka laajenee päivittäin ainakin torstaihin asti. Varoitukset johtuvat Siiskosen mukaan jo pitempään jatkuneesta kuivasta säästä. Varoitus on annettu myös Pirkanmaalle.

”Suomen yllä on ollut korkeapainealue jo huhtikuun alusta lähtien, eli nuo kuivat ilmat ovat jatkuneet jo varsin pitkään. Viimeksi Suomessa on ollut merkittävä matalapainealue maaliskuun lopulla.”

Viime viikonlopun aikana raportoitiin useita pieniä maastopaloja eri puolilla Suomea.

Jatkuva kuivuus saattaa Siiskosen mukaan helpottaa ensi viikonloppuna, jolloin Suomeen voi saapua uusi matalapaine- ja sadealue. Ennusteeseen liittyy kuitenkin vielä paljon epävarmuutta.

Lue lisää: Sähkölankoihin lentänyt lintu sytytti laajan maastopalon Urjalassa

Lue lisää: Sastamalassa karkasi risujenpoltto sänkipeltoon

Lue lisää: Aurinkoinen kevätsää hellii alkuviikon Pirkanmaalla, lämpöasteita jopa yli 15 – Katupölypiina jatkuu

Lue lisää: Tuli karkasi pihapiiriin ja rakennusten liepeille risujen poltosta Ylöjärvellä

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut