Pirkanmaalle luvassa pakkasöitä – aamuliikenteessä syytä varoa mustaa jäätä

Maanantai ja tiistai ovat lämpötilaltaan jopa hieman tavanomaista kylmempiä, mutta loppuviikosta mennään taas lauhempaan ja lämpimämpään suuntaan.

Lämpötilan laskettua mustaa jäätä muodostuu erityisesti silloille, rampeille, risteysalueille ja kiertoliittymiin.

23.10. 16:35

Aamulehti

Viikonlopun jälkeen Pirkanmaalla on edessä pari kylmää yötä ja lämpötila painuu pakkaselle.

”Maanantain vastaisena yönä pakkasta on nollasta viiteen astetta. Suomeen on virrannut kylmää ilmaa luoteesta. Samalla tuuli heikkenee ja korkeapaineen selänne vahvistuu”, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta kertoo.

Aamuliikenteessä autoilijoiden kannattaakin olla tarkkana. ”Mustaa jäätä saattaa muodostua tienpinnoille varsinkin vesistöjen läheisyydessä ja niitä ylittävillä silloilla. Varovainen pitää olla. Varsinkin, jos on kesärenkailla liikkeellä, kuten moni vielä on.”

Myös tiistain vastainen yö on edelleen kylmä, ja lämpötila painuu todennäköisesti pakkasen puolelle. ”Alkuviikosta pari ensimmäistä päivää ovat lämpötilaltaan jopa hieman tavanomaista kylmempiä, mutta loppuviikosta mennään taas selvästi tavanomaista lauhempaan ja lämpimämpään suuntaan.”

Tiistaina alkaa sataa

Tiistaina päivällä nousee heikohko matalapaine, joka kulkee Suomen yli ja tuo mukanaan sateita. Pirkanmaalla sataa vettä tiistaina päivästä alkaen. ”Pohjoisempana sateet voivat tulla osin lumena, raja menee Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun korkeudella.”

Torstain vastainen yö voi myös olla kylmä, mutta jos pilvisyys on edelleen runsasta, lämpötila pysyy selvästi plussan puolella. ”Loppuviikolla etelän kantilta alkavat puhaltaa lauhat ilmavirtaukset, eikä aamuliukkautta todennäköisesti enää esiinny.”

Vallan mukaan sateita voi tulla runsaastikin viikon loppupuolella, mutta niiden reitti on vielä epäselvä ja on ennenaikaista sanoa, saadaanko sadetta etelässä vai pohjoisessa.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut