Pirkanmaalle luvassa tavanomaista syyssäätä – Yö- ja aamupakkasia luvassa aikaisintaan loppuviikosta

Keskiviikkona sää on poutainen, ja päivän ylin lämpötila on noin 5–7 astetta.

Keskiviikkoaamuna auton ikkunat olivat Nokialla sitkeästi jäässä. Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Pirkanmaalla mitattiin paikoin yöpakkasia.

19.10. 8:58

Aamulehti

Loppuviikon sääennuste lupailee Pirkanmaalle hyvin tavanomaista syyssäätä. Keskiviikkona sää on poutainen, ja päivän ylin lämpötila on noin 5–7 astetta. Perjantaina luvassa on mahdollisesti sateita, mutta muuten sää on jopa aurinkoinen.

Viime yönä elohopea painui Pirkanmaalla paikoin pakkasen puolelle. Kylmintä oli Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologi Eerik Saarikallen mukaan Virroilla, jossa mitattiin vajaan asteen verran pakkasta.

Tampereella pakkaslukemia ei mitattu, mutta Nokialla auton ikkunat olivat aamulla jo sitkeästi jäässä.

Saarikalle kertoo, että yöpakkasia Pirkanmaalle on nykyisen ennusteen mukaan luvassa aikaisintaan sunnuntaina.

”Seuraavat yöt ovat pilvisiä, joka pitää yölämpötilaa korkeammalla. Jos sää ehtii seljetä, sunnuntain vastaisena yönä ja sunnuntaiaamuna voi olla paikoin pakkasta”, Saarikalle sanoo.

”Maanantain vastainen yö näyttäisi aika kylmältä nykyisessä ennusteessa.”

Loppuviikolle Pirkanmaalle ei ole annettu säävaroituksia.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut