Viikonloppuna voi olla viimeinen tilaisuus nauttia kesän lämmöstä – Sää viilenee huomattavasti ensi viikolla

Viikonlopulle luvataan selkeää ja poutaista säätä Pirkanmaan alueelle. Lauantaina voidaan lähestyä jopa hellelukemia.

Viikonloppuna voi olla viimeiset tilaisuudet nauttia lämmöstä ja auringosta ainakin toistaiseksi tiedossa olevien sääennusteiden mukaan. Kuvassa auringonottajia Tampereella viime kesäkuussa.

25.8. 21:21

Aamulehti

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Ville Siiskosen mukaan lähtötilanne perjantain säälle on oikein lupaava: odotettavissa on selkeää ja poutaista säätä koko Pirkanmaalla. Päivän korkeimmat lämpötilat kipuavat 22–23 asteen tienoille

Kun mennään kohti lauantaita kohti, perjantain ja lauantain välinen yö on poutainen. Lauantaipäivä voi olla vähän pilvisempi kuin perjantai, ja myös joitain sadekuuroja liikkuu mahdollisesti Pirkanmaan yli.

”Vielä on epävarmuutta, monelta ja miten voimakkaita kuuroja on liikkeellä”, Siiskonen sanoo.

Lämpömittari näyttää suunnilleen samoja lukemia kuin perjantaina. Jos sateet eivät iske, lämpöasteet voivat lähestyä jopa hellelukemia.

Sunnuntaina viilenee

Sunnuntaina sää epävakaistuu ja alkaa viiletä. Siiskosen mukaan luoteesta lähestyy kylmempi rintama kohti kaakkoa.

”Jos se etenee hitaammin kuin on ennustettu, sunnuntaina voi olla selkeämpi ja poutainen päivä. Lämpötila voi olla mahdollisesti yli 20 astetta. Tämänhetkisen ennusteen mukaan rintama liikkuu Pirkanmaan yli kuitenkin jo sunnuntaina”, Siiskonen selittää.

Sunnuntaina voi olla sateista ja mahdollisesti ukkosta. Sää viilenee huomattavasti uutta viikkoa kohti. Siiskosen mukaan ensi viikko on merkittävästi viileämpi. Korkeimmat lämpötilat ovat päivisin noin 15 asteessa, ja loppuviikosta voi olla jopa alle 15 astetta.

”Ennusteissa on epävarmuutta, tulisiko ensi viikon jälkeen vielä lämpimämpää säätä. Se ei ole poissuljettua.”

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut