Ukkonen sai valtatien tulvimaan Tampereella torstaina – jyrinä voi jatkua Pirkanmaalla perjantaina: ”Kannattaa pakata sateenvarjo mukaan”

Sateet jatkuvat perjantaina. Viikonloppuna luvassa on sekä helteistä poutaa että sateita.

Hatanpään valtatie tulvi torstai-iltapäivän ukkoskuuron jälkeen.

18.8. 17:33 | Päivitetty 21.8. 18:04

Aamulehti

Tampereen keskustaan saapui rivakasti vettä pudottanut ukkoskuuro viiden aikaan torstaina.

Vettä tuli lyhyen aikaa, mutta niin paljon, että esimerkiksi Hatanpään valtatie tulvi Hatanpäällä.

Lue lisää: Keskiviikon myrskyn vaikutukset näkyvät yhä Pirkanmaalla – sadat vielä ilman sähköä myrskytuhojen korjaustöiden vuoksi

Lue lisää: Pelastuslaitokselle illan aikana 200 hälytystä, tuhansia talouksia ilman sähköjä – Pirkanmaalla korjataan nyt rajuilman tuhoja

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen kertoi Aamulehdelle, että Pirkanmaan yli kulkee torstai-iltana useita pieniä ukkoskuuroja.

”Viiden aikaan Tampereen eteläpuolta kulki pikkuruinen, ärhäkkä kuuro. Sen perään näyttää muodostuvan muutama muukin kuuro”, Tuovinen kuvaili.

Näin salama iski Hämeenkyrön keskustassa.

Tampereen keskustan ukkoskuuro alkoi salamoinnilla. Kuva on otettu Finlaysonilta Keskustorin suuntaan.

Rankkasade kasteli kulkijat Hämeenkadulla.

Katso video Hämeenkadulta:

”Kuurot voivat olla ihan rivakoita, mutta aika pienimuotoisia. Keskiviikon kaltaista laajamittaista rintamaa ei ole näkyvissä. Hetkittäin voi sataa aika rankastikin.”

Tuovinen arvioi, että kuurot Pirkanmaalla päättyvät yhdeksän jälkeen illalla.

Vesi roiskuu ukkoskuuron jäljiltä myös Pyynikintorin tuntumassa.

Ukkoskuuro pyyhkäisi myös Jokisjärven yli Nokian Siurossa.

”Pirkanmaalla voi taas jyristä perjantaiaamuna. Koko päivän on odotettavissa kuuroja. Kannattaa ottaa sateenvarjo mukaan, kun lähtee liikenteeseen. Hetkellisesti vettä voi tulla kuin aisaa.”

Lauantaista on tulossa helteinen poutapäivä, mutta sunnuntaina sateet taas jatkuvat.

”Kun ne sateet menevät ohi, alkaa poutaisempi jakso.”

Korjaus 18.8. kello 19.08: Juttuun on täsmennetty tieto, että jutun kuva Hatanpään valtatiestä on Hatanpäältä, ei Tampereen ydinkeskustasta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut