Pirkanmaalle viikonloppuna tuulta ja sadekuuroja – puuskittaista tuulta jopa 20 metriä sekunnissa

Pirkanmaalla viikonloppu on tuulinen ja sadekuuroja voi esiintyä. Ensi viikolla tuuli tyyntyy ja sää on pääosin rauhallinen.

Tältä sää näytti lauantaina 6. elokuuta kello 18.20 Tampereen keskustassa Frenckellin aukion kohdalla.

6.8. 18:46

Pirkanmaalla sää on viikonloppuna tuulinen ja luvassa voi olla joitain sadekuuroja. Ilmatieteen laitos on antanut Pirkanmaalle lauantaille maa-alueen tuulivaroituksen mahdollisesti vaarallisesta tuulesta.

Ilmatieteenlaitoksen mukaan tuulen voimakkuus oli kello 18.30 Tampereella puuskissa jopa 20 metriä sekunnissa.

”Tällä hetkellä tuuli on puuskaista Pirkanmaalla ja voimakkaimmillaan. Tuulesta johtuvat vahingot ovat mahdollisia. Sunnuntaiaamusta tuuli lähtee kuitenkin jo heikkenemään iltaa kohti. Lämpötila on sunnuntaina 18-20 asteen tienoilla”, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa.

Ensi viikon alku on Pirkanmaalla sään puolesta rauhallista, tuulet heikkenevät ja lämpötila on 20 asteen tienoilla. Keskiviikkona tuuli voi voimistua ja sää voi olla pilvisempää, mutta silti sää on pääosin poutainen.

Ukkos­rintama teki tuhojaan Itä-Suomessa

Rankkasateiden ja ukkosten rintama on kulkenut Suomen ylitse lauantaina. Erityisesti sää on koetellut Itä-Suomea, johon Ilmatieteenlaitos lupasi rajua ukonilmaa. Viljamaa kertoo, että ukkosrintama on nyt väistymässä Venäjän puolelle ja enää Pohjois-Karjalan alueella on voimakkaampia sadekuuroja ja ukkosta.

Jo aikaisemmin päivällä Ilmatieteenlaitos twiittasi, että ukkosrintama liikkuu tällä hetkellä Suomen itäosan yli koilliseen. Ainakin Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa on kaatunut paljon puita, kerrottiin pelastuslaitoksista.

Energiateollisuuden ylläpitämän sähkökatkokartan mukaan koko maassa oli iltapäivästä sähköttä noin 11  000 taloutta 41 kunnassa. Sähkökatkoista kärsivät kunnat ovat pääosin Itä-Suomessa.

Kainuun pelastuslaitos kertoi, että myrsky on aiheuttanut puiden kaatumisia. Kuhmossa rakennuksen päälle kaatui pari isoa puuta. Pelastuslaitos sai tehtävän alkuiltapäivästä.

”Rakennus on kärsinyt jonkinasteisia vahinkoja ja vaatii korjausta”, kertoi päivystävä palomestari Hanna Mäkitalo-Aitto-oja.

Myös Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksesta kerrottiin, että alueella on ollut runsaasti puunraivaustehtäviä. Tehtäviä on ollut Joensuussa, Liperissä, Kontiolahdella ja Nurmeksessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut