Ilmatieteen laitos kovensi ukkosvaroitusta Pirkanmaalle: Erittäin voimakkaat ukkoskuurot ja puuskat voivat aiheuttaa vahinkoja perjantaina, Elenia varautunut vahinkoihin

Forecan mukaan sadekuuroja ja ukkosia sisältävä säävyöhyke kulkee Pirkanmaan yli lauantain aamupäivään mennessä.

Sade piiskasi Tamperetta myös viikon alussa. Kuva on otettu Rautatienkadun ja Rongakadun kulmassa tiistaina 2. elokuuta noin kello 13.

4.8. 21:41 | Päivitetty 5.8. 17:43

Aamulehti

Pirkanmaalle on luvassa uusia rankkasateita ja erittäin rajuja ukkoskuuroja perjantaina, kun epävakaa säärintama saapuu lännestä aamupäivällä.

Ilmatieteen laitos joutui perjantaiaamuna nostamaan varoitustaan rajusta ukonilmasta Pirkanmaalle. Vielä torstaina ennustettiin, että ukkoskuurojen yhteydessä voi esiintyä voimakkaita ukkospuuskia, joissa tuulen voimakkuus on yli 20 metriä sekunnissa. Nyt uuden varoituksen mukaan tuulen voimakkuus voi nousta jopa 25 metriin sekunnissa.

”Se tarkoittaa jo sitä, että syntyy hyvin voimakkaita ukkoskuuroja, jotka järjestäytyvät kuurojonoksi. Tällainen jono aiheuttaa eri tavalla tuhoa, ne voivat olla hyvin laajoja”, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Sini Tenhunen.

Pieni todennäköisyys on myös rakeille. ”Kannattaa varautua siihen, että pieniä, alle kahden senttimetrin rakeita voi tulla.”

Varoitus erittäin rajusta ukonilmasta on voimassa perjantaina kello 12–19. Tenhusen mukaan erityisen suurin riski ukkosen aiheuttamille vahingoille on Pohjois-Pirkanmaalla, mutta Tampereen seutuakaan ei voida sulkea pois.

Pahimmat ukkoskuurot ajoittuvat todennäköisesti perjantai-iltapäivään.

”Tässä on ainesosat hyvinkin voimakkaaseen ukkostapaukseen. Esimerkiksi Oulun ja Kainuun seudulla voi syntyä jopa tornadoja. Tällaisia ei ole kuitenkaan luvattu Pirkanmaan alueelle.”

Pirkanmaalla voi syntyä tuulivahinkoja ja paikoin myös yhtenäisiä vahinkoalueita. Puuskat voivat Ilmatieteen laitoksen mukaan aiheuttaa suurta raivaustarvetta, pitkiä sähkökatkoja sekä katkoja teleliikenteessä.

Vielä rauhallista

Perjantaina iltapäivällä kello 16 jälkeen Forecan päivystävä meteorologi Juha Föhr kertoi, että toistaiseksi sää on ollut Pirkanmaalla rauhallinen.

”Hyvin kapoinen ja heikompien kuurojen alue on nyt Pirkanmaalla ja suunnilleen lounas-koillis suuntaisena. Siinä Tampereen kahta puolin sitten näitä nyt tälläkin hetkellä on, mutta ne ovat vaan pienempiä kuuroja.”

Föhrin mukaan sateiden todennäköisyys tulee illan kuluessa kasvamaan. Hän kertoo, että uusia kuurosateita ja ukkosia on tulossa Ahvenanmaan länsipuolen suunnalta pohjois-etelä -suuntaisesti.

”Ne nyt kaiken järjen mukaan tulevat sieltä, mutta että millä tavalla, ei sitä vielä tiedä."

Föhrin mukaan sadekuuroja ja ukkosia sisältävä säävyöhyke kulkee Pirkanmaan yli lauantain aamupäivään mennessä. Föhr kertoo, että sateiden suhteen ”Pirkanmaalla on mahdollisuus nyt suunnilleen kaikkeen.”

”Tilanne on päällä huomisaamuun asti. Sieltä tulee sitten näitä sateisemman sään alueita, joista tosiaan yksi on jo varmaan tämän illan aikana. Kysymys on vaan, että mihin se osuu, ovatko voimakkaimmat Tampereella. Tai sitten jotenkin minusta tuntuu, että Tampereen länsi- ja luoteispuolella voisivat olla kaikkein voimakkaimmat, mutta yhtä hyvin Tampereella."

Elenia nostanut henkilöstövahvuutta

Elenian käyttökeskuspäällikkö Teemu Suvela kertoo, että yhtiö on aloittanut varautumisen ukkospuuskiin. Käyttökeskuksen henkilöstövahvuutta on lisätty ja kentällä töitä tekeviä asentajia on varattu lisää.

”Aamun viimeisimpien ennusteiden pohjalta vielä pikkuisen nostettiin varautumista, jos sieltä muodostuu mahdollisesti pahempia rintamia.”

Suvelan mukaan viimeisten ennusteiden mukaan ukkosrintama osuu Pirkanmaalla mahdollisesti Pohjois-Pirkanmaalle.

”Jos se osuu, niin Ikaalinen-Kuru-Ruovesi-akselille mahdollisesti. Ukkosten muodostumisessa on aina paljon epävarmuuksia, mutta tuo oli viimeinen viesti Ilmatieteen laitokselta. Se on ihan kiikun kaakun Pirkanmaan osalta.”

Sähköverkolle tuhoa voivat aiheuttaa salamoinnin lisäksi kovat ukkospuuskat. Suvelan mukaan pahimmillaan voi esiintyä syöksyvirtauksia, jos tuulen nopeus nousee lähelle 25 metriä sekunnissa.

”Jos sinne pääsee muodostumaan paikallisia supersoluja, niin se saattaa kaataa puuta todella paljon ja tehdä pahasti tuhoa”, Suvela kertoo.

Leppäkosken sähkön käyttöpäällikkö Jukka Rajala kertoi kello 13:n jälkeen perjantaina, että yhtiössä seurataan tarkkaan säätilan kehittymistä ja mennään vielä normaalilla varautumisella.

”Joka alueella on varalla olijat, jotka ovat ensivasteena, jos tulee jotain. Tällä hetkellä näyttää vielä niin rauhalliselta, että ei ole tarvetta lisätä varallaoloa viikonlopulle.”

Rajalan mukaan myöhemmin iltapäivällä lisätään tarvittaessa valmiudessa olevaa väkeä, jos ukkosmyrskytilanne menee huonompaan suuntaan.

Varoitus rankkasateesta

Myös rankkoja sadekuuroja on tiedossa koko maakunnan alueelle. Sateet ovat paikallisia.

”Voi 20 milliäkin hurahtaa”, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jani Parviainen sanoo vuorokauden sademäärästä.

Ilmatieteen laitoksen rankkasadeasteikon mukaan rankkasateesta voidaan puhua, kun vettä sataa 20 millimetriä 24 tunnissa.

Varoitus rankkasateesta astuu voimaan kello 12 ja jatkuu lauantaiaamuun kello kahteen asti. Taajama-alueilla voi Ilmatieteen laitoksen mukaan tulvia alikulkuja. Liikenteessä on kohonnut vesiliirtovaara.

Näin rintama etenee

Sade- ja ukkoskuurot väistyvät Pirkanmaalta vasta lauantaina. Sade- ja ukkosrintama on Parviaisen mukaan melko hidasliikkeinen. ”Länsi-Suomesta Koillismaalle se ei hirmu nopeasti liiku.” Pirkanmaalla voi Parviaisen mukaan poutaantua lauantaina.

Perjantaina lämpötilat ovat ennusteen mukaan korkeimmillaan aamupäivällä. Maakunnan sisällä voi olla useiden asteiden vaihteluja lämpötilassa. Pirkanmaan itäosissa voidaan Parviaisen mukaan yltää hellelukemiin, 27 asteeseen, kun taas länsiosissa lämpötila voi jäädä lähelle 20 astetta.

Näin sade rummutti Hatanpään valtatietä tiistaina:

Lue lisää: Ravintola Teerenpelin takahuone täyttyi hiekkaisesta vedestä Hämeenkadulla – Yrittäjä: ”Apua on saatu hienosti paikalle”

Lue lisää: Tällaisessa säässä elokuu alkaa Pirkanmaalla – Meteorologi: Toivoa helteiden paluusta ei kannata vielä menettää

Päivitys 5.8. kello 11.59: Päivitetty juttua perjantaina tuoreimmalla ennusteella ja varoituksella.

Päivitys 5.8. kello 12.58: Lisätty Elenian osuus.

Päivitys 5.8. kello 13.23: Lisätty Leppäkosken sähkön osuus.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut