Tällaisessa säässä elokuu alkaa Pirkanmaalla – Meteorologi: Toivoa helteiden paluusta ei kannata vielä menettää

Maanantaina Tampereella ja Pirkanmaalla on enimmäkseen aurinkoista ja lämpötila nousee lähelle hellerajaa. Sitten sää muuttuu epävakaiseksi.

Auringonottajia Tampereen Rauhaniemen uimarannalla 26. kesäkuuta 2022. Suomessa oli kesäkuussa seitsemän hellepäivää.

1.8. 10:17 | Päivitetty 1.8. 17:48

Aamulehti

Elokuun ensimmäiseen viikkoon mahtuu Pirkanmaan säässä ukkosta ja sateita, mutta myös pari lämmintä, lähes helteistä päivää.

Kuun ensimmäinen päivä maanantai näyttää varsin poutaiselta ja aurinkoiselta, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuukka Keränen. ”Voidaan päästä lähelle hellelukemia. Lämpötila on noin 23–25 astetta.”

Elokuussa lomailevat pirkanmaalaiset eivät välttämättä ilahdu tiedosta, jonka mukaan sää muuttuu heti tiistaina. Silloin lämpötila ylittää niukasti 20 astetta, ja puolenpäivän jälkeen voi ukkostaa. ”Ukkosia on odotettavissa läntiseen ja keskiseen suomeen. Pirkanmaa ottaa niistä osansa.”

Ensi yön aikana Suomeen saapuu kaksi saderintamaa. Yksi Suomenlahdelta itärajan tuntumaan ja toinen Ruotsin puolelta länsirannikolle. Sade- ja ukkoskuuroja on luvassa lähes koko maahan etelärannikkoa lukuun ottamatta.

Ilmatieteen laitos varoittaa kuurojen mukana tulevista kovista puuskista, joita on luvassa Pirkanmaalta Pohjois-Pohjanmaan länsiosiin ja Kainuuseen.

Lämpö palaa perjantaina

Keräsen mukaan koko elokuun ensimmäisen viikon loppupuoli näyttää yleiskuvaltaan aika epävakaiselta. ”Kuurottaisia sateita tulee joka puolella.” Torstaita ja perjantaina kohti mentäessä Pirkanmaan sää lämpenee jälleen, kun etelästä virtaa lämmintä ilmaa. ”Viimeistään perjantaina voidaan päästä taas lähelle hellelukemia.”

Vaikka lämpötila nousisi perjantaina yli 25:n, jää hellepäivä yksittäiseksi. Viikonloppuna lämpötilat laskevat taas 20 asteen tienoille.

Heinäkuussa Tampereella oli Ilmatieteen laitoksen tilaston mukaan neljä virallista hellepäivää, jonka lisäksi lämpötila oli muutamana päivänä aivan hellerajan tuntumassa. Kun kuukausi alkaa näin epävakaisena, onko helteiden laajasta paluusta vielä toivoa niillä, jotka viettävät kesälomansa vasta elokuussa? ”Toivoa ei vielä kannata menettää. On täysin mahdollista, että vielä ei ole nähty vuoden viimeisiä hellepäiviä. Sen paremmin en uskalla luvata usean viikon päähän”, Keränen sanoo.

Keskiverto heinäkuu

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan heinäkuu oli maan länsiosassa lähellä pitkän ajan keskiarvoa. Sen sijaan Suomen itä- ja pohjoisosassa oli pitkän ajan keskiarvoa lämpimämpää.

Hellepäiviä Suomessa mitattiin 16 päivänä, mikä on yhtä paljon kuin heinäkuussa keskimäärin vertailukaudella 1991–2020. Kuukauden lämpöennätys, 32,3 astetta, mitattiin Oulussa 1. heinäkuuta.

Kylmin lämpötila, 2,2 astetta, mitattiin Sallan Naruskassa 9. heinäkuuta.

Päivitys 1.8.2022 kello 13.11: Juttuun lisätty viimeisen väliotsikon jälkeinen osuus.

Päivitys 1.8.2022 kello 17.46: Lisätty tieto, että Ilmatieteen laitos varoittaa kuurojen mukana tulevista puuskista ja että sadetta ja ukkosta on luvassa lähes koko maahan.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut