Viikko jouluaattoon – Miltä näyttävät sääkartat? Valkoinen joulu riippuu yhdestä matalapaineesta

Lauantaina sää on selvästi plussan puolella, minkä vuoksi lumi saattaa sulaa Pirkanmaalla. Jouluviikosta luvataan keskimääräistä kylmempää, mutta se ei takaa valkeaa joulua. Lumisateen tulo on kiinni ensi viikolla saapuvan matalapaineen voimakkuudesta.

Tältä jouluaatto näytti vuonna 2020 Nokian Pirkkalaistorilla. Pieni lumipeite saatiin viime vuonna vasta joulupäivänä.

17.12.2021 10:58

Aamulehti

Sää lauhtui tälle viikolle, mutta sunnuntaina lämpötilaan on jälleen tulossa muutos. Pakkanen kiristyy jouluviikolle, ja viikkoa vietetään keskimääräistä kylmemmässä lämpötilassa.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Antti Kokko kertoo, että sunnuntaiksi Suomeen saadaan pohjoisvirtaus, jonka myötä alkaa virrata kylmää ilmaa. ”Maanantain vastaisena yönä voi hyvinkin olla jo viisi astetta pakkasta. Päivällä pakkasasteita voi olla 10–15.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut