Yöksi ennustettu revontulinäytös jäämässä pilvien peittoon - Sää - Aamulehti

Yöksi ennustettu revontulinäytös jäämässä pilvien peittoon

Revontulet loistivat kirkkaasti Suomussalmen Piispajärvellä 28. elokuuta.

30.10. 9:29

Helsinki

Pilvet ovat peittämässä ensi yöksi ennakoidun revontulinäytöksen liki koko maassa, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä on suuri todennäköisyys revontulille, kun torstainen koronan massapurkaus Auringosta saapuu maapallolle.

Ilmatieteen laitoksen mukaan pilvisyys on kuitenkin ensi yönä varsin runsasta. Pientä toivoa pilvipeitteen rakoilusta on etelärannikolla ja Pohjanmaalla.

”Mutta kyllä se vähän huonolta näyttää, vähän on arvaamista sen suhteen, missä voisi rakoilla”, toteaa päivystävä meteorologi Ari Mustala.

Jos revontulet jäävät nyt bongaamatta, Mustala lohduttelee, että uusia mahdollisuuksia tulee kyllä.

”Maaliskuussa niitä usein on, ja silloin on yleensä vähän selkeämpää. Se on yleensä sellaista aikaa”, jolloin komeita revontulia näkyy myös etelässä.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut