Osassa Pirkanmaata maa oli keskiviikkona aamulla valkea, tältä teillä näytti - Sää - Aamulehti

Osassa Pirkanmaata maa oli aamulla valkea, tältä teillä näytti – seuraavan kerran talvisesta säästä voidaan nähdä pilkahdus perjantaina

Keskiviikoksi laajaan osaan Suomea on annettu varoitus huonosta kelistä.

Pirkanmaalla varoitetaan huonosta ajokelistä lumi- tai räntäsateen takia. Tältä Ylöjärven Siivikkalassa näytti tiistaina 19. lokakuuta kello 23 jälkeen.

19.10. 22:03 | Päivitetty 20.10. 9:35

Aamulehti

Ilmatieteen laitos oli antanut Pirkanmaalle varoituksen huonosta kelistä. Varoitus oli voimassa keskiviikkoaamuun asti. Syynä oli se, että taivaalta ennustettiin tulevan yöllä lunta tai räntää.

Tampereella keskiviikkoaamu alkoi vesisateella, mutta kelikamerakuvien perusteella osassa Pirkanmaata maassa oli ainakin varhain aamulla jotakin lumenkaltaista. Esimerkiksi Virroilla, Ylöjärven Kurussa, Juupajoella ja Orivedellä oli yön aikana satanut lunta tai räntää.

Sulavatko lumet ja rännät pois vai voidaanko puhua ensilumesta Pirkanmaalla? ”Kyllä ne sulavat. Sateet ovat muuttuneet vedeksi ja vettä tulee pitkin päivää. Lämpötila nousee koko ajan”, vastaa päivystävä meteorologi Helena Laakso Ilmatieteen laitokselta.

Keskiviikkona Pirkanmaalle on Laakson mukaan luvassa "reilusti” sadetta. Lämpötila nousee iltapäivään mennessä 7–10 asteeseen.

Tältä näytti tiellä 23 Virroilla keskiviikkona kello 6.30 aikaan.

Myös kantatiellä 65 Ylöjärven Kurussa oli vielä varhain aamulla nähtävissä valkoista.

Varoituksia laajalti

Keskiviikon vastaisena yönä ja keskiviikkona huonon ajokelin varoitus on voimassa laajalti eteläisintä ja läntisintä Suomea lukuun ottamatta. Lumi- ja räntäsateen lisäksi tienpinnat voivat olla nollassa tai pakkasen puolella.

Pohjoisessa ajokelin varoitetaan olevan lumisateessa erittäin huono.

Ilmatieteen laitos muistutti tiistaina Twitterissä autoilijoita talvirenkaista.

Tällainen näkymä oli tiellä 58 Juupajoella.

Orituvan kohdalla 9-tiellä Orivedellä tienpientareet olivat aamulla valkeat.

Tällaisena varhainen aamu valkeni tiellä 58 Mäntässä.

Sateet jatkuvat

Voiko Pirkanmaalla vielä tällä viikolla näkyä lunta? Meteorologi Helena Laakson mukaan vesisateet jatkuvat ainakin torstain. ”Silloin sade tulee tihkutyyppisenä.”

Perjantaiyöksi Pirkanmaan ylle nousee uusi sadealue. ”Illalla voi kuitenkin näkyä ehkä jotain vaaleaa. Räntää tai lunta”, Laakso kertoo.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut