Sää Pirkanmaalla alkaa lokakuussa harmaana ja tuulisena - Sää - Aamulehti

Lokakuuhun siirrytään Pirkanmaalla syksyisesti: sää pysyttelee harmaana ja tuulisena, mutta suurilta sateilta vältytään

Vaikka sää jatkuu Pirkanmaalla harmaana, sadetta ei ole odotettavissa suuria määriä. Puuskatuulia sen sijaan on todennäköisesti luvassa.

Pirkanmaalla lokakuun alku näyttää poutaiselta. Puuskatuulia voi kuitenkin olla luvassa. Aamulehti kuvasi Teiskossa ruskaa vuosi sitten.

30.9. 7:11

Aamulehti

Lokakuu tulee alkamaan Pirkanmaalla harmaana ja tuulisena. Ilmatieteenlaitoksen päivystävä meteorologi Heikki Sinisalo kertoo, että viikonloppuna Pirkanmaan päivälämpötilat kulkevat 10–15 asteen lukemissa.

”Hirveää poikkeamaa ei tulossa siihen, mitä sää nyt on. Aika laajalti Suomen yllä tulee olemaan pilvien tuomaa harmautta. Jos pilvipeite repeilee, lämpötila saattaa yltää jopa sinne viidentoista asteen lukemiin.”

Vaikka sää pysyttelee harmaana, sadetta ei ole odotettavissa ainakaan suuria määriä. Sinisalon mukaan perjantaina Pirkanmaan yli menee heikko saderintama. Silloin odotettavissa voi olla pientä kuuroluontoista sadetta. Lauantain ja sunnuntain aikana sateita ei enää pitäisi esiintyä, vaan sää pysyy poutaisena.

Puuskatuulia sen sijaan on todennäköisesti luvassa. Puuskista puhutaan, kun tuulennopeus on yli kymmenen metriä sekunnissa.

”Tuuli voimistuu perjantaina ja lauantaina se voimistuu vielä vähän lisää. Nuo tuulet rupeavat meidänkin kartoilla näyttää joltakin.”

Sinisalo kertoo, että lokakuu alkaa lämpimimmin Suomen lounaisosassa, jossa pilvipeite rakoilee enemmän. Pohjoisessa on myös saatu nauttia lämmöstä viime aikoina, mutta nyt ilmat alkavat viiletä.

”Kyllä etelässä pikemminkin on ne lämpimimmät ilmat kuin pohjoisemmassa”, Sinisalo kuittaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos