Kesäkuun ja juhannuksen sää Pirkanmaalla - Sää - Aamulehti

Tällainen on pitkä sääennuste kesäkuulle ja juhannukselle Pirkanmaalla – Meteorologi kertoo, mitä pitää tapahtua, että viime kesän jättihelteet toistuvat

Viime kesän kaltaiset jättihelteet voivat toistua, jos suursäätila jämähtää ja tuo lämpimiä ilmavirtauksia Suomeen.

Torstaina alkavat uimarantasäät ja lämpötila kohoaa lähelle 30:ntä astetta.

6.6.2019 6:10 | Päivitetty 6.6.2019 8:50

Aamulehti

Loppuviikon ajan lämpöä kaipaavat kesälomalaiset voivat suunnata ulkoilmaan. Tämän viikon helle on varma tapaus, kertoo Forecan päivystävä meteorologi Joanna Rinne.

Tällä viikolla hellemassa tuo vuodenajan keskiarvoa lämpimämpää säätä Suomeen. Torstaina on viikon lämpimin päivä, ja lämpötilan on mahdollista nousta 30 asteeseen Pirkanmaalla.

Lämmin ilmamassa ulottuu tällä hetkellä itäisestä Euroopasta myös Suomeen. Kylmä ilmamassa on läntisessä Euroopassa tämän ja vielä ensi viikon ajan. Sen jälkeen läntinen kylmyys väistyy ja samalla Suomen lämpötilat palaavat maltillisemmaksi lähemmäksi keskiarvoa. Silti lämpöä on luvassa.

– Jättimäistä kylmää länttiä ei ole ainakaan vielä näkyvissä kesäkuun aikana, Rinne sanoo.

Myös Ilmatieteen laitoksen meteorologi Nina Karusto kertoo ennusteen lupaavan kesäkuun ensimmäisille viikoille selvää lämpöä maan eteläosissa, mutta lämpö vähenee, mitä pidemmälle kesäkuuta mennään.

Tältä kesäkuu näyttää Pirkanmaalla

Kuluva viikko on helteinen. Viikon lämpimin päivä on torstaina, kun lämpötila voi nousta Pirkanmaalla 30 asteeseen. Myös perjantaina ja lauantaina lämpötila on alueella yli 25 asteen, mutta sunnuntaina sää viilenee 20 asteeseen. Lauantai-iltapäivänä voi olla ukkoskuuroja, joten sadettakin voi tulla.

Ensi viikon alku jatkuu Etelä-Suomessa ja Pirkanmaalla noin 20 asteen lämpötiloissa, mutta loppuviikosta hellemassa voi palata takaisin ja lämpötila nousta.

Juhannusviikolla lämpötila on keskimääräinen vuodenaikaan nähden, eli juhannuksena voidaan odottaa Pirkanmaalla 20 asteen lämpötilaa.

Juhannuksen jälkeiselle kesäkuun viimeiselle viikolle luvataan tällä hetkellä vuodenajan keskiarvoista lämpöä, eli noin 20 asetta. Sadetta on luvassa kuuroina, mutta ei suuria määriä.

Lähde: Forecan päivystävä meteorologi Joanna Rinne.

Heinäkuun kuukausiennusteessa näkyy tällä hetkellä hieman keskiarvoa lämpimämpää maan etelä- ja keskiosissa.

– Silloin voisi olla vähän lämpimämpää luvassa laajemmin, Karusto sanoo.

Helteiden paluu mahdollista

Viime kesän suurhelteiden paluu tänä kesänä on mahdollista, Karusto kertoo.

Helteet valtasivat Pirkanmaan ja Suomen viime kesänä, kun kesäkaudella mitattiin Suomessa 64 ja Tampereen Härmälässä 39 hellepäivää. Helteiden taustalla oli suursäätilan jämähtäminen, jolloin korkeapaine Suomen itäpuolella ja matalapaine länsipuolella jäivät pitkäksi aikaa paikoilleen. Niiden välistä etelänpuoleinen ilmavirtaus toi lämmintä ilmaa Suomeen Etelä-Euroopasta asti.

Vastaavien pitkien helteiden paluu vaatisi samankaltaisen suursäätilan jämähtämisen oikeille kohdin.

– Korkeapaineen ei tarvitse jämähtää juuri Venäjän puolelle, vaan se voi olla Suomenkin päällä ja saada sään lämpenemään täällä, Karusto kertoo.

Suusäätilan jämähtäminen viime kesän kaltaisella tavalla on epätyypillistä Suomessa, sillä yleensä matalapaineet kulkevat Suomen yli vauhdilla. Talvella jämähtäminen voi tavallisesti tuoda pitkiä pakkasia.

– Viime kesänä oli selvästi pidempään jäänyt korkeapaine. Tyypillisesti aika on lyhempi, Karusto kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Lue myös: