Aamulehti
Sosiaalisessa mediassa on puhuttanut tällä viikolla Sastamalassa sattunut rengasvarkaus. Kerrostalon parkkipaikalla sijaitsevasta autosta oli yön aikana viety kaikki renkaat.
Rikosylikomisario Pasi Nieminen Sisä-Suomen poliisista vahvistaa, että Sastamalan suunnalta on tullut viime päivinä kaksi ilmoitusta rengasvarkaudesta. Hän kertoo, että rengasvarkaudet eivät kuitenkaan ole uusi ilmiö, eikä poliisin tilastoissa ole tällä hetkellä näkyvissä minkäänlaista piikkiä. ”Aina on viety renkaita. Tätä sattuu tasaisin väliajoin eri puolilla”, Nieminen sanoo.
Rengasvarkaudet tehdään yleensä yöaikaan suojaisessa paikassa, jossa auton pystyy nostamaan tunkilla ilmaan. ”Tyypillistä on, että omistaja löytää aamulla autonsa pukkien päältä”, Nieminen kertoo. Varkautta voi kuitenkin Niemisen mukaan estää pulttien lukitusjärjestelmällä. Järjestelmä on osassa automerkeistä jo valmiiksi.
Yksi ryhmä osaa Niemisen mukaan varautua renkaita koskeviin varkauksiin erityisen hyvin. ”Etenkin autoalan harrastajat tietävät hyvin suojata autonsa, jos on vähänkään hienommat vanteet tai renkaat”, Nieminen kertoo.
Tiiliskivien päälle
Sastamalalainen Hannele Pujari hieraisi silmiään Aarnontiellä sijaitsevan kerrostalon parkkipaikalla töihin lähtiessään tiistaiaamuna.
”Menin autolle ja huomasin, että jotain outoa on. En voinut uskoa silmiäni. Tilanne oli todella hämmentävä”, Pujari kertoo.
Parkkipaikalla odotti Pujarin Mercedes-Benz -merkkinen henkilöauto, mutta jotain olennaista siitä puuttui. Yön aikana autosta oli viety kaikki neljä rengasta vanteineen.
”Illalla kahdeksalta renkaat olivat vielä paikallaan, mutta aamulla kuudelta eivät enää olleet”, hän kertoo.
Auto oli jätetty parkkipaikalle tiiliskivien päälle.
Pujari on varma siitä, että tekijöitä kiinnostivat erityisesti auton arvokkaat vanteet. ”Uutena sellainen vanne maksaa 880 euroa ja rengas päälle. Jos nyt ostaisin tilalle samanlaiset renkaat ja vanteet kuin autossa oli, joutuisin maksamaan niistä 4 300 euroa.”
Vanteiden arvoa Pujari ei ollut aiemmin edes miettinyt. ”Renkaat ja vanteet olivat valmiina, kun ostin auton. En ajatellut, että vanteet ovat erityisen arvokkaat, mutta näköjään joku saa niillä rahaa. Itselleni riitti, että vanteet olivat nätinnäköiset.”
Pujari ilmoitti poliisille pikimmiten varkaudesta. ”Poliisi sanoi suoraan, etten renkaita enää takaisin saa, ne ovat mennyttä.”
Nyt Pujari miettii, ovatko tekijät kierrelleet parkkipaikoilla sattumanvaraisesti vai onko toiminta ehkä suunnitelmallisempaa.
Iso työ
Toistaiseksi Pujari ajaa talvirenkailla, poliisin luvalla. ”Poliisi sanoi, että jos joku pysäyttää, niin näytän kuvaa autosta, josta renkaat on viety. Vakuutusyhtiön korvauskäsittelyssä kestää oma aikansa. Vielä ei ole tarkkaa tietoa myöskään siitä, onko autoon tullut tiiliskivien päällä vaurioita.”
Vielä menetettyä omaisuutta enemmän Pujaria harmittaa iso työmäärä, joka asioiden selvittämiseen menee. ”Ei se ole vain se, että renkaat viedään vaan kaikki se, mitä siitä seuraa. Ensin soitin hätäkeskukseen, sitten poliisille ja vakuutusyhtiöön, asian selvittämiseen on tarvittu monen ihmisen työ.”
Pujari aikoo tapauksesta ottaa opiksi. ”Lukkopultit vanteisiin, sellaiset täytyy olla.”
Ainakin kahdesta henkilöautosta vietiin renkaat vanteineen alkuviikosta tiistain vastaisena yönä Sastamalan keskustan tuntumassa.