Tällaista jätettä Oriveden kaivokseen haudattiin laittomasti vuosien ajan – nostettavaa on ainakin 500 kuormaa

Haudattu jäte on peräisin sekä Outokummun että Dragon Miningin ajoilta. Jätettä on löydetty myös viime vuosituhannelta.

Poliisi tutkii jokaisen Oriveden jo suljetusta kaivoksesta tuodun jätekuorman silmämääräisesti ja etsii kasoista esimerkiksi tuotteita, joihin on kirjattu pakkauspäivämäärä.

Aamulehti

Oriveden kultakaivokseen haudattujen jätteiden nostamisessa on ilmennyt ongelmia. Vuosikymmenten aikana alle 60 metrin syvyyteen haudattu jäte on tiivistynyt osittain niin paljon, että sen irrottaminen ja ylös kuljettaminen poliisin käynnissä olevia tutkimuksia varten on vaikeaa.

Poliisi on tutkinut kaivoksen toimintaa vuodesta 2018, jolloin laiton kaatopaikka tuli viranomaisten tietoon. Jo suljetun kaivoksen omistaa australialaisomisteinen Dragon Mining, joka osti alueen valtionyhtiö Outokummulta vuonna 2003. Nyt poliisi tutkii, mitä ja kuinka paljon jätettä on, paljonko haudattu jäte on tuonut rikoshyötyä ja onko jäte pilannut muuta maata. Alustavien arvioiden mukaan 66–85 metrin syvyydessä sijaitsee lähes puoli miljoonaa kiloa jätettä.

Kaivokseen säilöttyä jätettä on tyhjennetty 2. toukokuuta lähtien. Kolmen päivän jälkeen torstaina ylös ajetusta tavarasta oli löytynyt muun muassa putkia, akkuja, sähköjohtoja, muovia, öljyrättejä, öljytynnyreitä, satoja räjähdeainepusseja, kahvipaketteja, haalareita, öljynsuodattimia ja eväsrasioita.

Jätettä kahdelta

Jokainen kaivoksesta maan pinnalle tuotu kasa tutkitaan silmämääräisesti, ja löydökset numeroidaan ja valokuvataan. Poliisi ottaa näytteitä ja etsii jätteen seasta tavaraa, josta pystyisi päättelemään, milloin jäte on maan alle päätynyt. Esimerkiksi kahvipaketin valmistuspäivämäärästä pystyy päättelemään, mitä ennen se ei ole maan alle päätynyt, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Joni Länsipuro Sisä-Suomen poliisista.

”Pyrimme saamaan selville, miltä aikahaarukalta jätteet on. Sitä kautta näemme, kuka on ollut kaivoksen omistaja ja kaivoksen vastuullinen johtaja.”

Poliisi pystyy sanomaan jo nyt, että haudattu jäte on peräisin sekä Outokummun että Dragon Miningin ajoilta. Jätettä on löydetty myös viime vuosituhannelta. Outokumpu aloitti kaivostoiminnan Orivedellä vuonna 1994.

”Yksiselitteisesti voimme jo nyt sanoa, että materiaalia on paljon molempien toimijoiden ajalta”, tutkinnanjohtaja Länsipuro toteaa.

Länsipuron mukaan tähän mennessä nostettujen jätteiden laatu vastaa tutkinnassa etukäteen tehtyjä ennakko-oletuksia.

Lue lisää: Orivesi vaatimassa kaatopaikan poistamista Dragon Miningin kultakaivoksesta – Maan alla lähes puoli miljoonaa kiloa jätettä

Jopa vuosikymmeniä maan alla seissyt jäte on vetistynyt ja mädäntynyt ja sen käsitteleminen on vaikeaa, tutkinnanjohtaja Joni Länsipuro sanoo. Poliisi ei lajittele jätettä tai päätä sen loppusijoituksesta, vaan asia on ely-keskuksen päätettävissä.

Luolan koko ei tiedossa

Luolan tyhjäämistä varten on porattu 150 metriä uutta tunnelia, jotta tyhjentäminen olisi turvallisempaa. Jätteen kuormaaminen tehdään kauko-ohjattavilla koneilla. Jätettä, jonka seassa on myös paljon kiveä ja öljyn pilaamaa maata, ajetaan ylös kahdella kuorma-autolla. ”Valtaisa projekti”, rikoskomisario Länsipuro sanoo.

Perjantai-iltapäivään mennessä kaivoksesta oli saatu ulos vajaa 60 kuormallista tavaraa. Kuormia tulee noin viisisataa, mutta arviot voivat muuttua vielä, Länsipuro sanoo. ”Kukaan ei oikeasti tiedä, minkä kokoinen se (jäteluola) on. Alue on tehty niin kauan sitten, että siitä ei ole kunnon piirustuksia. Luku voi heittää jopa sadalla kuormalla.”

Normaalisti kuormia tuodaan viiden minuutin välein, mutta perjantaina tahti oli hidasta. Reilun tunnin kestäneen mediatilaisuuden aikana luolasta tuli vain yksi kuorma tavaraa.

Alustavan arvion mukaan tyhjennys kestää kolme viikkoa, mutta aikataulussa pysymisestä ei ole varmuutta. Sen jälkeen jätteet lajitellaan ja seulotaan. Tämä vaihe kestää arviolta kesäkuun loppuun saakka.

Rikoskomisario Joni Länsipuron mukaan mikään ei viittaa siihen, että jätettä oltaisiin tuotu säilöttäväksi muualta kaivoksen ulkopuolelta. Poliisilla ei ole aihetta epäillä, että muualla kaivokseen olisi upotettu jätettä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut