Aamulehti
Poliisi epäilee Ylöjärvellä maaliskuussa tapahtuneesta ammuskelusta neljää miestä. Ylöjärvellä Siukolantiellä kerrostalon pihassa ammuskeltiin 13. maaliskuuta noin kello 17.30 aikaan.
Neljästä epäillystä kolme on edelleen vangittuna. Heitä epäillään tapon yrityksestä, ampuma-aserikoksesta sekä vaaran aiheuttamisesta. Yhtä henkilöä epäillään rikoksentekijän suojelemisesta. Miehet ovat kotoisin eri puolilta Suomea, poliisi kertoo.
Ammuskelua oli edeltänyt kahden seurueen välinen riita. He tunsivat toisensa entuudesta. Laukauksia pihassa ammuttiin poliisin mukaan ainakin seitsemän kappaletta toisia kohti. Kaikki osalliset poistuivat paikalta ampumisen jälkeen.
Kun poliisi maanantai-iltana saapui paikalle Siukolantielle, osalliset olivat jo poistuneet paikalta. Poliisi otti illan ja yön aikana useita ihmisiä kiinni eri puolilla Pirkanmaata.
Yksi ammuskeluun osallistunut sai lievän ampumavamman. Ammuskelusta aiheutui poliisin mukaan vaurioita kolmeen ajoneuvoon ja ainakin yksi sivullinen henkilö oli vaarassa.
Poliisi löysi esitutkinnassa yhden ammuskelussa käytetyn aseen. Ase takavarikoitiin.
Poliisi tiedotti esitutkinnan valmistumisesta keskiviikkona iltapäivällä. Asia etenee seuraavaksi syyttäjälle.
Maaliskuussa kuvattu video tapahtumapaikalta: