Kangasalan vanhan ammatti­koulun paloa tutkitaan tuhotyönä – myös yhteys Tampereen paloihin selvityksessä

Poliisin mukaan ketään ei ole kiinniotettuna Kangasalan palosta epäiltynä.

Osa Kangasalan vanhasta ammattikoulusta tuhoutui tulipalossa perjantai-iltana 28. huhtikuuta.

Aamulehti

Kangasalan vanhan ammattikoulun tulipaloa tutkitaan tuhotyönä. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Luhtaniemi Sisä-Suomen poliisista kertoo, että on perusteltua syytä epäillä, että palo on tahallaan sytytetty.

Poliisin tietojen mukaan henkilövahinkoja ei ole syntynyt, ja asian esitutkinta jatkuu Luhtaniemen mukaan tällä viikolla muun muassa puhutuksilla ja muilla esitutkintatoimenpiteillä.

”Tutkimme myös palon yhteyttä muihin paloihin, joita on ollut lähiaikoina”, Luhtaniemi kertoo.

Tehdäänkö Tampereen paloja tutkivan ryhmän kanssa jonkinlaista yhteistyötä?

”Yhteyttä selvitellään totta kai. Kun tässä samaa poliisilaitosta ollaan, niin selvitetään, liittyykö tämä aikaisempiin paloihin.”

Onko löytynyt vielä jotain tulipaloja yhdistäviä tekijöitä?

”En lähde tässä vaiheessa kommentoimaan.”

Tältä palopaikalla näytti ennen pelastuslaitoksen saapumista:

Tutkinnanjohtaja Tuomas Luhtaniemi, onko sellaisia silminnäkijöitä, jotka ovat nähneet paikalla ihmisiä ennen paloa?

”Poliisi on saanut asiaan liittyviä vihjeitä, ja näitä sitten tarkastetaan ja ihmisiä puhutetaan.”

Onko tällä hetkellä epäiltyjä henkilöitä?

”Tutkinnallisista syistä en kerro tässä vaiheessa enempää tutkinnan tilasta.”

Onko selvinnyt, mitä ammattikoulun sisällä oli poltettu ja mistä palo lähti?

”Nämä ovat seikkoja, joista en tässä vaiheessa tiedota tutkinnallisista syistä.”

Onko ketään kiinniotettuna?

”Kiinniotettuna ei ole ketään.”

Minkä verran poliisi on saanut vihjeitä?

”Vihjeitä on tullut jonkin verran.”

Eli poliisi ei ole tutkinnassa tyhjän päällä?

”Ei ole. Esitutkinta jatkuu.”

Pelastuslaitoksen saapuessa palopaikalle Kangasalle liekit löivät jo läpi rakennuksen katosta. Palo saatiin rajattua, mutta osa rakennuksesta paloi pahoin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut