Aamulehti
Poliisi epäilee, että Kangasalla perjantaina tapahtunut vanhan ammattikoulun tulipalo oli tahallaan sytytetty.
Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta noin kuuden aikaan illalla. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle liekit löivät jo läpi rakennuksen katosta. Palo saatiin rajattua, mutta osa rakennuksesta paloi pahoin. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Poliisi arvioi Aamulehdelle jo perjantaina illalla, että asiassa on syytä epäillä rikosta, koska havaintojen mukaan luonnollista selitystä palolle ei ollut.
Epäily on vahvistunut lauantain aikana. Sisä-Suomen poliisin päivystävä tutkinnanjohtaja Jani Ortamala kertoo, että tutkinnassa ilmi tulleiden tietojen perusteella voidaan päätellä, että palo on saanut alkunsa rakennuksen sisältä.
Ortamala tarkentaa, että todennäköistä on, että palo levisi rakenteisiin rakennuksen sisällä sytytetystä irtaimistosta.
Aamulehden saama video oli kuvattu viisi minuuttia ennen pelastuslaitoksen saapumista:
Ketään ei ole otettu kiinni
Poliisi ei ollut lauantai-iltapäivään mennessä ottanut ketään kiinni. Ortamala ei kommentoi sitä, onko poliisilla jonkinlainen profiili mahdollisesta tekijästä.
Samalla, kun poliisi selvittää ammattikoulurakennuksen paloa, selvityksen alla on myös mahdollinen yhteys Itä-Tampereella aikaisemmin huhtikuussa syttyneisiin tulipaloihin. Ammattikoulu sijaitsee noin 15–20 kilometrin päässä näistä paikoista.
Kangasalan ammattikoulupalon lisäksi Tampereella on lyhyen ajan sisällä palanut kaksi varastorakennusta, autiotalo sekä Kaukajärven vanha seurakuntatalo. Myös näitä paloja epäillään tahallaan sytytetyksi.
Valvontaa lisätty
Kangasalan kaupungin kiinteistöinsinööri Harri Pitkämäki kertoo, että ammattikoulurakennuksen purkutyöt alkavat alkukesän aikana. Hän pitää harmillisena sitä, ettei rakennus saanut olla rauhassa siihen asti.
Poliisin tapaan Pitkämäki arvioi, että palo oli tahallaan sytytetty. Hän kertoo, että rakennus oli ajettu teknisesti alas jo viime syksynä, eikä rakennuksessa ollut mitään sellaista, joka olisi voinut palon aiheuttaa.
Pitkämäki kertoo, että kaupungissa on myös muita tyhjillään olevia kiinteistöjä, joiden valvontaa lisätään perjantaisen tulipalon takia. Hän sanoo, että mahdollisten tyhjien kiinteistöjen palot voisivat aiheuttaa vaaraa ympäristöön.