Uutta tietoa tulipalojen sarjasta: Yksi henkilö otettiin viikonloppuna kiinni, mutta vapautettiin – uusia paloja ei ole viikolla syttynyt, vihjeitä kaivataan

Viime viikonvaihteessa palaneiden neljän rakennuksen vahingot eivät ole euromääräisesti kovin suuria, sillä suuri osa rakennuksista oli hylättynä tyhjillään.

Kaukajärven tyhjilleen jäänyt seurakuntatalo lienee omaisuusvahingoiltaan arvokkain palaneista rakennuksista, mutta sekin oli tarkoitus purkaa uudisrakennusten tieltä.

Aamulehti

Viime viikonvaihteessa syttyneiden tulipalojen sarja ei aiheuttanut aineellisesti kovin kalliita vahinkoja, sillä suuri osa rakennuksista oli hylättyjä, arvioi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Laakso Sisä-Suomen poliisilaitokselta. Paloja epäillään tahallaan sytyteytyiksi.

Palopaikat ovat olleet käytöstä poistettuja, hylättyjä ja huonokuntoisia, eikä Laakson mukaan niistä ole euromääräistä arviota vahingoista. Arvokkain palaneista rakennuksista lienee Kaukajärven tyhjillään ollut seurakuntatalo, joka paloi viime viikon torstaina päiväaikaan. Muut palot syttyivät yöllä.

Laakson mukaan yksi henkilö on ollut viikonloppuna kiinniotettuna tulipalosarjaan liittyen. Tällä hetkellä ketään ei kuitenkaan ole kiinniotettuna.

Viime viikon torstain ja sunnuntain välillä syttyneiden tulipalojen tutkinta on Laakson mukaan edennyt, mutta toistaiseksi siitä ei ole tiedotettavaksi merkittäviä käänteitä. Poliisi on lisännyt valvontaa alueella, eikä uusia tyhjillään olevien rakennusten paloja ole enää maanantain jälkeen syttynyt.

Poliisi kaipaa tuoreita vinkkejä

Seurakuntatalon syttyessä poliisi kertoi paikalta poistuneen ainakin kolmen nuoren miehen seurueen. Onko poliisi onnistunut tavoittamaan heitä?

”Asiaa selvitellään näiden henkilöiden osalta edelleen”, Laakso sanoo. Hän ei kommentoi, onko kolmikon henkilöllisyys poliisin tiedossa.

Laakson mukaan tiedossa on, että esimerkiksi Kaukajärven autiossa seurakuntatalossa ja Osuusmyllynkatu 1:ssä syttyneessä hylätyssä varastohallissa on liikkunut jo aiemminkin väkeä, mutta kovin vanhat havainnot eivät poliisia kiinnosta. Tällä hetkellä poliisi kaipaa vinkkejä erityisesti siitä, keitä palopaikkojen lähistöllä on liikkunut juuri ennen paloja tai aivan niiden alussa.

Kaukajärven seurakuntatalon lisäksi Osuusmyllynkadulla sytytettiin kaksi paloa. Laakson mukaan palot ovat selvästi toisistaan erilliset, eikä kiinteistöillä ole samaa omistajaa. Perjantaina syttynyt Osuusmyllynkatu 5 sijaitsee teollisuusalueen aidatulla sisäpihalla. Sunnuntaina syttynyt Osuusmyllynkatu 1 on vuosikymmeniä hylättynä ollut entisen teollisuuskiinteistön osa.

”Ne ovat vähän erityyppiset paikat, vaikka ne ovat lähekkäin toisiaan.”

Neljäs palanut rakennus oli Juvankadulla sijainnut hirsirakenteinen autiotalo.

Mitä?

Tampereen tulipalot

Torstai 20. huhtikuuta: Tyhjillään ollut Kaukajärven seurakuntatalo paloi maan tasalle. Savua muodostui runsaasti ja lähialueen asukkaita kehotettiin sulkemaan ikkunat ja välttämään ulkona liikkumista.

Perjantai 21. huhtikuuta: Varastorakennus tuhoutui yöllisessä tulipalossa Messukylän Osuusmyllynkadulla. Varotoimena läheiseltä junaradalta katkaistiin sammutustöiden vuoksi jännitteet.

Sunnuntai 23. huhtikuuta: Vanha autiotalo paloi yöllä Kaukajärven Juvankadulla. Rakennus oli ilmiliekeissä, kun pelastuslaitos pääsi paikalle. Sammutustyöt kestivät pitkälle aamuun.

Sunnuntai 23. huhtikuuta: Varastorakennus tuhoutui täysin myöhään illalla syttyneessä palossa Messukylän Osuusmyllynkadulla. Lähellä palopaikkaa paloi myös roskakori.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut