Aamulehti
Tänä vuonna 30 vuotta täyttävä nainen hakeutui ripsihuoltoon aprillipäivänä 2022 ja hän jätti maksamatta kauneusalan yrittäjälle sepitetyn tarinan turvin noin 70 euroa.
Vastaavan ripsihuollon hän hankki taas 20. huhtikuuta eri yrittäjän luona. Huoltojen välillä hän teki myös petollisia nettikauppoja, samoin pian toisen jälkeen.
Suurin osa kaikkiaan 91 petoksesta koski nettikauppoja. Niitä hän teki esimerkiksi vaatteista, joita hän ei toimittanut ostajille, vaikka sai rahat maksusovelluksen kautta. Tyypillinen myyntihinta vaihteli 20 eurosta 70 euroon.
Erityyppisiä hoitoja
Nainen hankki myös kalliita kauneudenhoidon toimenpiteitä petoksella eri yrittäjiltä. Esimerkiksi esteettinen pistoshoito olisi maksanut 300 euroa, pigmentointi 180 euroa, kulmien vahvistus noin 200 euroa, poskien täyttö 350 euroa ja hiustenpidennys 150 euroa.
Kauneudenhoitoa hän hankki Tampereella, ja jätti myynti-ilmoitukset nettiin pääasiassa Ylöjärvellä.
Kun asia tuli julki mediassa, hän otti yhteyttä ainakin yhteen yrittäjään. Usea yrittäjä oli tehnyt ja teki rikosilmoituksia naisen tekemistä petoksista. Poliisi tavoitti naisen, ja hän oli syyskuussa 2022 kolme vuorokautta vailla vapauttaan. Hän oli myös vangittuna noin kuukauden loka-marraskuussa jatkamisvaaran vuoksi.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi naiselle 21. huhtikuuta petoksista yhteisenä rangaistuksena yhden vuoden ehdollista vankeutta. Koeaika päättyy 20. huhtikuuta 2025. Hän myös maksaa korvauksia niitä vaatineille.
Aikaisempia tuomioita rikosasioista naisella on kolme. Hän sai esimerkiksi kirjallisen tuomion lievästä petoksesta tammikuussa 2022 hieman ennen viimeisintä petossarjaansa.
Aamulehden Moro-liite kertoi syyskuussa 2022 jutussaan tästä petollisesta sarjakaunistujasta.