Kaksi 16-vuotiasta vangittiin epäiltynä 19-vuotiaan taposta Helsingissä

Helsingin käräjäoikeus on lauantaina vanginnut 16-vuotiaan tytön ja 16-vuotiaan pojan todennäköisin syin epäiltynä 19-vuotiaan naisen taposta, kertoi poliisi maanantaina.

Poliisi epäilee henkirikoksen tapahtuneen maaliskuun 23. päivänä. Omaiset löysivät uhrin kuolleena hänen Myllypurossa sijaitsevasta asunnostaan muutaman päivän kuluttua, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tuomas Lindholm.

Tutkinta alkoi kuolemansyyn selvittämisenä. Sen perusteella poliisi epäilee uhrin kuolleen ulkoisen väkivallan seurauksena.

Lindholmin mukaan epäillyt tunsivat toisensa entuudestaan. Uhri ja epäillyt tiesivät toisensa ainakin jollain tasolla.

Poliisilla on tutkinnanjohtajan mukaan epäilyjä teon motiivista, mutta motiivin selvitys jatkuu yhä.

Syytteennoston määräpäivä on 26. kesäkuuta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut