Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin viranhaltija on saanut syytteen törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, Tukes kertoo.
Syyte liittyy lausuntoihin, joita Tukes on antanut australialaisen kaivosyhtiö Dragon Miningin Orivedellä sijaitsevasta, sittemmin toiminnasta poistetusta kultakaivoksesta. Tukesin mukaan lausunnot ovat koskeneet kaivosturvallisuutta.
Tukesin mukaan viranhaltija on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen. Häntä ei ole rikosepäilyjen takia pidätetty virasta. Syyte käsitellään Pirkanmaan käräjäoikeudessa.
”Syyte on vakava. Tukes on tehnyt sen vuoksi tehtäväjärjestelyjä ja rajoittaa kyseisen virkamiehen oikeuksia kaivosasioissa syytteen käsittelyn ajan”, Tukesin pääjohtaja Kimmo Peltonen sanoo tiedotteessa.
"Ollut enemmän kaivosmyönteinen kuin puolueeton"
Viranhaltijan rikosepäily tuli ilmi kultakaivoksen ympäristörikostutkinnan yhteydessä. Ympäristörikostutkinnassa on ollut kyse kaivoskuiluun säilötyistä jätteistä. Pirkanmaan ely-keskus on katsonut, että kyseessä on laiton kaatopaikka. Sisä-Suomen poliisi on tutkinut asiaa rikosnimikkeellä törkeä ympäristön turmeleminen.
Viranhaltija on poliisin esitutkinnan mukaan antanut lausuntoja ely-keskukselle. Poliisi on aiemmin kertonut, että viranhaltijan epäillään olleen lausuntoja antaessaan "enemmän kaivosmyönteinen kuin puolueeton". Lisäksi hänen on epäilty ottaneen kantaa asioihin, jotka eivät kuulu Tukesille. Tukes valvoo kaivosviranomaisena lain noudattamista ja hoitaa muita kaivoslaissa säädettyjä tehtäviä.
”Syytä epäillä -kynnys on täyttynyt sen osalta, että lausunnot on annettu tavalla, joka ei ole virkamiesmäinen tapa antaa lausuntoja”, rikoskomisario Joni Länsipuro sanoi kesällä 2021, kun poliisin esitutkinta viranhaltijan toiminnasta valmistui.
Poliisi on epäillyt, että viranhaltijan toiminnan takia Dragon Mining olisi voinut saada huomattavan suurta hyötyä. Viranhaltijan ei ole epäilty tavoitelleen etua itselleen.
Länsipuron mukaan toiminnan motiivi tullee aikanaan esille mahdollisessa oikeudenkäynnissä.
”Erilaisia käsityksiä ja tutkintalinjoja on tullut esiin. Siinä osittain saattaa vaikuttaa kyseisen virkamiehen tausta kaivostoiminnassa”, hän sanoi.
Ympäristörikoksen tutkinta jatkuu
Poliisi jatkaa edelleen kaivosalueen jätteitä koskevaa esitutkintaa.Rikoksesta epäiltyjä henkilöitä on useita. Poliisi on kertonut, että rikosepäilyt ulottuvat kaivoksen aiemman omistajan Outokummun ajoille asti. Outokumpu toimi Orivedellä vuoteen 2003 asti.
Tutkinnanjohtaja Joni Länsipuro kertoi keskiviikkona, että jo vuonna 2018 aloitettu ympäristörikostutkinta on edelleen kesken. Tutkintaa on pitkittänyt muun muassa se, että viranomaiset ovat selvittäneet, ryhdytäänkö jätteitä tuomaan ylös kaivoksen syvyyksistä. Länsipuron mukaan tämän työn on nyt määrä alkaa toukokuussa.
”Sitten pystytään konkreettisesti näkemään, kuinka paljon siellä on esimerkiksi metallia tai autonrenkaita ja milloin niitä on sinne viety. Kaivoksessa epäillään olevan sekä (kaivoksen aiemmin omistaneen) Outokummun että Dragon Miningin aikana sinne vietyjä jätteitä. Vastuun kohdentumistakin voi luotettavasti arvioida vain tuomalla jätteet ylös”, Länsipuro sanoo.
Tavoitteena on, että nosto-operaatio saadaan valmiiksi juhannukseen mennessä.
Oriveden kultakaivos ei ole enää toiminnassa. Korkein hallinto-oikeus (KHO) hylkäsi vuonna 2019 Dragon Miningin hakemuksen ympäristöluvasta kaivostoiminnan jatkamiseksi. Kaivos sijoittuu alueelle, jonka läheisyydessä on huomattavia luontoarvoja, KHO totesi ratkaisussaan.
Korjaus 29.3.2023 kello 12.38: Täsmennetty jutun otsikkoon, että viranhaltijan epäillään antaneen puolueellisia lausuntoja Oriveden kultakaivoksesta. Aiemmin otsikosta saattoi saada käsityksen, että lausunnot olisi jo todettu puolueellisiksi.