Peräti 180 vuokranantajalta kadonnut vakuusrahoja satojen tuhansien eurojen edestä – tamperelaista vuokravälittäjää epäillään törkeästä kavalluksesta

Esitutkinnassa on keskitytty asianomistajien ja rikosvahingon selvittelyyn. Esitutkinta saataneen valmiiksi tänä vuonna.

Tamperelaiseen vuokravälittäjään liittyvä petosepäily alkoi paljastua heinäkuussa 2021 konkurssin yhteydessä. Konkurssimenettely on yhä kesken. Kuvassa Tampereen keskustaa vuonna 2021.

5.1. 13:54

Aamulehti

Tamperelaisen vuokravälittäjän epäilty kavallusvyyhti laajenee. Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Juha Siljamäki kertoo, että asianomistajina olevien vuokranantajien määrä on noussut huomattavasti. Helmikuussa 2022 asianomistajia oli tiedossa noin 50. Nyt tiedossa on jo noin 180 vuokranantajaa. Myös rikosvahinko on noussut useisiin satoihin tuhansiin euroihin. Tutkinnassa rikosnimikkeenä on törkeä kavallus.

Lue lisää: Poliisin tietoon on tullut jo 50 vuokranantajaa, jotka menettivät vakuusrahansa epäillyssä kavalluksessa – Tamperelaiselle vuokra­välittäjälle luovutetut rahat yhä saamatta

Kavallusepäily tuli ilmi 19. heinäkuuta 2021 aloitetun konkurssimenettelyn yhteydessä, kun selvisi, että vuokravakuuksia oli kadonnut. Siljamäki kertoo, että jo aiemmin poliisin tietoon oli tullut yksittäisiä ilmoituksia.

Kyse on vuokralaisten maksamista vuokravakuuksista. Ne ovat olleet vuokravälittäjän hallinnassa ja sitten kadonneet. Vuokravakuuden katoamisen havaitsemisessa voi olla viiveitä, koska vakuus palautetaan vasta vuokrasuhteen päätyttyä ja jos vuokrasuhde on pitkä, asia ei ole ajankohtainen.

Vuokravälittäjällä on lakiin perustuva velvollisuus säilyttää asiakasvaroja erillään välitysliikkeen omista varoista. Vastuu vakuuden palauttamisesta on kuitenkin vuokranantajalla, vaikka vakuus olisi annettu ulkopuoliselle taholle hoidettavaksi.

Epäiltynä jutussa on toiminimi Knuutmark Petri Knuuttila. Linkedin-profiilin mukaan Petri Knuuttila on toiminut kiinteistöalalla 23 vuotta. Toiminimi Knuutmarkilla on myös aputoiminimi R-room.

Epäillyn nimi ei ole ollut aiemmin julkisuudessa. Aamulehti julkaisee yrityksen nimen, koska vahinkoa kärsineitä on poikkeuksellisen suuri määrä, joista mahdollisesti osa ei vielä edes tiedä asiasta. Lisäksi näin mainehaitta ei kohdistu sellaisiin alan yrityksiin, joilla ei ole tapauksen kanssa mitään tekemistä. Aamulehti tavoitteli Knuuttilaa tuloksetta haastatteluun puhelimitse ja sähköpostitse.

Konkurssimenettely jatkuu

”Konkurssimenettely on edelleen kesken. Myös konkurssipesän toimesta on tehty rikosilmoitus, joka koskee varojen käyttöä”, tutkinnanjohtaja Siljamäki sanoo.

Konkurssipesän hoitajan, asianajaja Mika Ala-Uotilan mukaan on poikkeuksellista, että uusia asianomistajia tulee yhä, vaikka konkurssimenettely on jatkunut jo vuoden.

Konkurssi on määrätty julkisselvitykseen joulukuussa 2021. Julkisselvitys on konkurssivaltuutetun (konkurssiasiamies) erityisessä valvonnassa ja varoilla tapahtuva konkurssimenettely.

Tiedossa oleville vuokranantajille on lähetetty tiedotteet ja ohjeet siitä, miten heidän täytyy menetellä saattaakseen julkisselvittäjän tietoon mahdolliset saatavansa. Tietoa on jaettu myös asiasta kysyneille vuokralaisille. Ala-Uotila sanoo, että hän saa edelleen ilmoituksia uusista velkojista.

Esitutkinta on kesken ja siinä on nyt keskitytty asianomistajien kartoittamiseen ja rikosvahinkojen selvittämiseen. Siljamäen mukaan tavoite on, että esitutkinta saadaan valmiiksi tämän vuoden aikana.

”Epäillyn kuulustelut ovat vielä alkuvaiheessa.”

Lue lisää: Tamperelaisen vuokravälittäjän konkurssi jätti ison joukon vuokranantajia hankalaan tilanteeseen – vakuuksia hukassa, poliisi tutkii epäiltyä törkeää kavallusta

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut