Poliisi epäilee: Mies riisti vaimonsa hengen Porissa, epäilty saattoi hukuttautua teon jälkeen Kokemäenjokeen

Viranomaiset suorittavat etsintöjä tiistaina Linnansillan alueella. Tutkinnanjohtaja kertoo, että yhtenä tavoitteena on löytää epäillyn ruumis.

3.1. 9:55 | Päivitetty 3.1. 12:03

Helsinki

Poliisi epäilee, että keski-ikäinen mies riisti vaimonsa hengen Porissa Satakunnassa uutenavuotena. Henkirikosta tutkitaan murhana.

Lounais-Suomen poliisi kertoo tiistaina tiedotteessa, ettei se ole tavoittanut henkirikoksesta epäiltyä ja pitää yhtenä vaihtoehtona sitä, että teosta epäilty mies on hukuttautunut Kokemäenjokeen.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Antti Alitalo kertoi tiistaina, että arvio perustuu tietoon, jota poliisi on toistaiseksi kerännyt esitutkinnassa.

Tiistaina poliisi, rajavartiolaitos ja pelastuslaitos suorittavat etsintöjä Porissa Linnansillan alueella. Alitalon mukaan etsinnän yhtenä tavoitteena on löytää teosta epäillyn miehen ruumis.

”Toki etsinnällä on muitakin tavoitteita, lähinnä todisteiden keräämistä”, Alitalo sanoi.

Poliisi pyytää yleisöhavaintoja harmaan porrasperäisen BMW:n liikkeistä uudenvuodenyönä aamuyhden ja aamukuuden välillä erityisesti Keski-Porista kauppakeskus Puuvillan läheisyydestä ja Isosannan alueelta.

”Ihmisiä on silloin varmasti ollut silloin liikkeellä”, hän sanoi.

Alitalon mukaan auto löytyi alueelta tuolla aikavälillä. Poliisi pyytää lähettämään havaintoja esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi.

Poliisi: Perheen sisäinen väkivallanteko

Henkirikoksen tutkinta alkoi, kun poliisi sai ilmoituksen Pormestarinluodossa asunnosta löytyneestä kuolleesta ihmisestä viime sunnuntaina.

”Asunnossa oli tapahtunut perheen sisäinen väkivallanteko, jossa keski-ikäisen miehen epäillään surmanneen vaimonsa”, poliisin tiedotteessa todetaan.

Tutkinnanjohtaja Alitalon mukaan murhaepäily perustuu siihen, että teon epäillään olleen suunniteltu.

”Suunnitelmallisuudesta on selkeitä viitteitä”, hän kertoi avaamatta asiaa toistaiseksi tarkemmin.

Hän ei toistaiseksi avaa myöskään sitä, mikä poliisin mukaan on ollut teon motiivi.

Ilta-Sanomat kertoi maanantaina, että henkirikoksesta epäilty on toiminut aiemmin ravintolayrittäjänä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut