Rajua nokkakolaria edelsi poliisin takaa-ajo Tampereen Annalassa, yhtä epäillään törkeästä liikenne­turvallisuuden vaarantamisesta

Poliisin takaa-ajama vaalea Volvo ja sivullinen henkilöauto törmäsivät Tampereen Annalassa torstai-iltana.

Kahden auton raju nokkakolari tapahtui Tampereen Annalassa Juvankadun ja Yrjöläntien risteyksen tuntumassa torstaina illalla.

23.12.2022 9:20

Aamulehti

Poliisi tutkii Tampereen Annalan nokkakolaria törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Tilannetta edelsi poliisin takaa-ajo, jonka päätteeksi takaa-ajettu auto ja sivullinen henkilöauto törmäsivät.

Onnettomuus sattui Juvankadun ja Yrjöläntien risteyksessä torstaina hieman ennen iltakymmentä. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jussi Servo kertoo, että kolarissa olleet kaksi kuljettajaa ovat molemmat sairaalahoidossa, mutta vammat eivät ole hengenvaarallisia. Molempia kuljettajia on tarkoitus puhuttaa. Vain takaa-ajetun auton kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Ennen törmäystä poliisi oli ajanut takaa vaalean Volvon kuljettajaa. Servon mukaan takaa-ajo jäi lyhyeksi, sillä onnettomuus tapahtui melko nopeasti takaa-ajon alkamisen jälkeen. Hän ei kommentoi sitä, miksi poliisi ajoi kuljettajaa takaa.

Servon mukaan näyttää siltä, että Volvo oli kääntymässä Yrjöläntielle, kun se oli ajautunut vastaantulevien kaistalle ja törmännyt vastaantulevaan autoon. Päihteiden osuutta onnettomuuteen selvitetään tutkinnassa.

”Sellainen käsitys on, että poliisia paennut ajoneuvo olisi ajanut huomattavaa ylinopeutta tilanteeseen”, Servo sanoo.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut