Tampereella useista seksuaalirikoksista tuomittu tatuoija tuomittiin jälleen raiskauksesta ja seksuaaliseen tekoon pakottamisesta

Tuomittu kosketteli asianomaisia intiimialueilta ja työnsi sormensa toisen asiakkaana olleen naisen sukupuolielimiin kesken tatuoimisen. Teot tapahtuivat vuosina 2014 ja 2015.

Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi Tampereella tatuoijana työskennelleen miehen vankeusrangaistukseen raiskauksesta ja seksuaaliseen tekoon pakottamisesta.

16.11. 21:59

Aamulehti

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut Tampereella tatuointiyrittäjänä toimineen vuonna 1979 syntyneen miehen kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen raiskauksesta ja pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

Tuomiot tulivat kahdesta erillisestä teosta. Molemmat uhrit olivat olleet tatuoitavana miehen asiakkaana.

Toisessa raiskaustuomioon johtaneessa tapauksessa mies oli kosketellut sormellaan asianomistajan sukupuolielinten aluetta ja lopulta työntänyt sormensa hänen sukupuolielimiin.

Toisessa tapauksessa mies oli useamman kerran laittanut kätensä asianomistajan paidan sisään ja kosketellut hänen rintojaan. Lisäksi hän oli laittanut kätensä asianomistajan housuihin ja kosketellut hänen paljasta alapäätä. Tästä käräjäoikeus tuomitsi miehen pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

Uutisointi johti rikosilmoitukseen

Molemmissa tapauksissa mies oli oikeuden mukaan käyttänyt hyväksi asiakkaidensa tatuointitilanteesta johtuvaa pelkotilaa. Asianomistajat olivat olleet hämmentyneitä tilanteesta.

Asianomistajat olivat tunteneet kipua tatuoimisesta ja pelänneet tatuoinnin menevät pieleen vastustelusta.

Rikosten tekoaika sijoittuu vuosille 2014 ja 2015. Toinen uhreista oli tehnyt rikosilmoituksen luettuaan uutisia miehen aiemmista samankaltaisista tuomioista, sillä tällöin ei olisi kyse enää sana sanaa vastaan tilanteesta.

Käräjäoikeus piti asianomistajien kertomusta tapahtumista uskottavina. Mies kiisti syyllistyneensä rikoksiin. Oikeus antoi tuomion viime viikon keskiviikkona.

Aikaisempia samankaltaisia tuomioita

Mies on jo aikaisemmin vuonna 2019 tuomittu 3 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistukseen kahdesta raiskauksesta ja kahdesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

Lisäksi hänet on vuonna 2020 tuomittu 8 kuukauden vankeusrangaistukseen kahdesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.

Aikaisemmat tuomiot on käräjäoikeuden mukaan otettava huomioon yhteistä rangaistusta alentavana seikkana.

Mies määrättiin maksamaan toiselle uhrille korvauksia kärsimyksestä 3 000 euroa ja toiselle 1 000 euroa korkoineen.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Miehellä oli Tampereella noin kymmenen vuoden ajan tatuointialan toiminimi. Se lopetti tatuointitoiminnan vuonna 2018.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut