Kansainvälisen rikollisryhmän epäillään huijanneen suomalaisilta kryptosijoittajilta noin 6,6 miljoonaa euroa

Suomalaisia uhreja on poliisin mukaan noin 2 000.

16.11. 17:10

STT

Suomen poliisi on selvittänyt useiden maiden viranomaisten kanssa järjestäytyneen rikollisryhmän organisoimia kryptosijoituspetoksia.

Suomessa tapaukseen on poliisin mukaan selvitetty liittyvän noin 2 000 asianomistajaa, joilta on viety yhteensä noin 6,6 miljoonaa euroa. Eri maissa uhreja on poliisin mukaan satojatuhansia ja rikosvahinko on jopa satoja miljoonia euroja.

Poliisin mukaan rikolliset ovat lähestyneet uhreja puhelimitse ja suostutelleet heitä tekemään virtuaalivaluuttasijoituksia. Huijauksissa on käytetty hyväksi niitä varten erikseen luotuja sijoitusalustoja.

Yhteisoperaatiossa suljettiin 15 puhelinkeskusta

Marraskuussa EU:n rikosoikeudellisen yhteistyön viraston Eurojustin koordinoimassa yhteisoperaatiossa Albaniassa, Bulgariassa, Georgiassa, Pohjois-Makedoniassa ja Ukrainassa pidätettiin viisi epäiltyä, suljettiin 15 puhelinkeskusta ja takavarikoitiin satoja laitteita, poliisi kertoo.

Suomessa tapauksia tutkitaan eri poliisilaitoksissa ja keskusrikospoliisissa. Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Mikko Laaksonen sanoo tiedotteessa, että suomalaisia uhreja voi olla enemmän kuin tällä hetkellä tunnistetut 2 000.

”On mahdollista, että uhreja on enemmänkin, mutta kaikki eivät vielä tiedä joutuneensa petoksen kohteeksi johtuen erittäin ammattitaitoisesti organisoidusta ja toteutetusta toiminnasta”, Laaksonen sanoo.

Poliisi pyytää tietoja mahdollisista yhteydenotoista. Jos epäilee joutuneensa petoksen uhriksi, neuvotaan olemaan yhteydessä oman alueensa poliisilaitokseen tai tekemään rikosilmoitus netissä. Ulkomailta tuleviin yhteydenottoihin sijoitusmahdollisuuksista poliisi kehottaa suhtautumaan varauksella.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut