KRP: Kaksi suomalaista sijoittajaa menetti sijoitushuijauksessa 250 bitcoinia – vastaa nyt 4,6 miljoonaa euroa

Epäillyt rikokset tehtiin poliisin mukaan ulkomailta käsin.

Kuvituskuva.

30.9. 10:10

Helsinki

Keskusrikospoliisi (KRP) on saanut valmiiksi tutkinnan, joka koskee suomalaisiin sijoittajiin kohdistunutta virtuaalivaluuttahuijausta.

Poliisin mukaan sijoittajia erehdytettiin sijoittamaan verkossa toimiviin alustoihin, joista heille luvattiin huomattavia voittoja. Kaksi suomalaista on menettänyt yhteensä noin 250 bitcoinia, joka vastaa tällä hetkellä 4,6 miljoonaa euroa.

Poliisin mukaan sivustoilla oli tekaistuja kaavioita siitä, miten heidän sijoitustensa arvo on noussut.

”Yksi uhri on kertonut poliisille, että sivuston mukaan hän oli saamassa jopa kymmenien miljoonien voittoja. Myöhemmin asianomistajiin on otettu sivustoilta yhteyttä ja kerrottu, että heidän sijoittamansa virtuaalivaluutta ja heidän voittonsa ovat ”jumissa”, ja että heidän pitää siirtää lisää bitcoineja, jotta heidän varansa ja voittonsa saadaan vapautettua”, sanoo tutkinnanjohtaja Hans Fagerström tiedotteessa.

Lue lisää: Salaperäinen Satoshi Nakamoto olisi nyt yksi maailman rikkaimmista, mutta 11 vuotta sitten hän katosi – jäljelle jäi mysteeri ja 62 miljardin dollarin arvoinen omaisuus

Rikokset tehty ulkomailta käsin

Poliisi jäljitti esitutkinnassa virtuaalivaluuttasiirtoja. Tutkinnassa selvisi, että rahat oli siirretty rahanpesuverkostoihin niiden alkuperän häivyttämiseksi. Poliisin mukaan epäillyt rikokset on tehty ulkomailta. Yksi ihminen on vangittu epäiltynä törkeästä petoksesta.

Poliisi neuvoo ennen sijoittamista ottamaan selvää ja etsimään käyttökokemuksia valitusta sijoitusalustasta sekä tarkistamaan mahdolliset varoitukset Finanssivalvonnan sivuilta. Etäkäyttöohjelmia ei poliisin mukaan kannata ladata laitteille tai virtuaalivaluuttalompakon tunnuksia luovuttaa muille.

Jos epäilee joutuneensa sijoituspetoksen uhriksi, poliisi neuvoo olemaan välittömästi yhteydessä pankkiin ja tekemään poliisille rikosilmoituksen.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut