Poliisi on kuullut useampaa henkilöä Lempäälässä vuosi sitten luvatta kaadetuista puista

Noin vuosi sitten Lempäälän Maakalan puistoalueelta kaadettiin luvatta noin sata puuta, joiden laskennalliseksi arvoksi arvioitiin noin 30 000 euroa. Poliisin esitutkinta on yhä kesken.

7.9. 16:09

Aamulehti

Sisä-Suomen poliisi on kuullut useampaa henkilöä Lempäälässä vuosi sitten luvatta kaadettuihin puihin liittyen. Puita kaadettiin Maakalan puistoalueelta noin sata.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Lassi Suoranta Sisä-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että poliisi suorittaa edelleen tapauksen esitutkintaa. Suorannan mukaan esitutkinnan pitäisi valmistua ennen vuodenvaihdetta.

”Tapahtumien kulku on tiedossa. Tarkemmin en voi tutkintaa kommentoida tässä vaiheessa”, Suoranta sanoo.

Asiasta tehtiin tutkintapyyntö viime vuoden lokakuussa.

Uutiskertaus

Luvaton puunkaato

29.9.2021 Ensimmäinen yhteydenotto Maakalassa luvatta kaadetuista puista Lempäälän kunnan ympäristöpäällikölle.

21.10.2021 Tutkintapyyntö poliisille kunnan omien selvitysten jäätyä tuloksettomiksi.

Kunta on arvioinut kaadettujen puiden laskennalliseksi arvoksi noin 30 000 euroa puulajien ja niiden halkaisijoiden mukaan.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut