Tampereella ihmiskaupasta epäillyt matkustuskiellossa

Pirkanmaan käräjäoikeus jatkoi tiistaina syytteiden nostamisen määräpäivää.

23.8. 12:26

Aamulehti

Pirkanmaan käräjäoikeus jatkoi tiistaina syytteiden nostamisen määräpäivää epäillyssä ihmiskaupassa. Uusi päivä on 21. lokakuuta 2022. Epäillyt on aiemmalla päätöksellä määrätty matkustuskieltoon.

Vaatimuksen syytteen nostamisen määräajan pidentämisestä esitti erikoissyyttäjä Leena Koivuniemi Länsi-Suomen syyttäjäalueelta. Aiempi määräpäivä oli 24. elokuuta. Asiakirjat on oikeusjutussa määrätty salaisiksi.

Toinen epäilty on vuonna 1973 syntynyt mies, ja toinen vuonna 1983 syntynyt nainen. Ihmiskaupan epäillään kestäneen yli kahdeksan vuotta Tampereella. Miestä epäillään myös liiketoimintakiellon rikkomisesta, joka olisi jatkunut syyskuusta 2018 syyskuuhun 2021.

Lue lisää: Tamperelaisia ravintoloitsijoita epäillään yli 8 vuotta kestäneestä ihmiskaupasta – pariskunta vangittiin, uhreja uskotaan olevan useita

Osa ravintolan työntekijöistä on epäillyn teon uhreja. Ainakin osaa työntekijöistä epäillään kohdellun alistavasti. Lisäksi työehtojen epäillään olleen kohtuuttomat. Heitä on palkattu suoraan ulkomailta, eikä heillä ole ollut kielitaitoa toimia yhteisönsä ulkopuolella.

Epäillyt ovat olleet myös vangittuina. Heidät vangittiin lokakuussa 2021.

Epäiltyjä myös koskevassa vakuustakavarikkoasiassa syytteen nostamisen määräpäivä on 5. marraskuuta 2022.

Yritystietojen mukaan kaksi ravintolayritystä on työllistänyt Tampereella lähemmäs 15 henkilöä vielä vuonna 2019. Tuon jälkeen tilinpäätöstietoja ei löydy.

Lue lisää: KRP tutkii epäiltyä törkeää ihmiskauppaa rakennusalalla, viisi ihmistä vangittu

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut