Poliisi saanut useita uusia ilmoituksia tamperelaisesta autoliikkeestä – epäillään huijanneen asiakkaitaan, seurauksena yli miljoonan euron vahingot

Poliisin mukaan uusia tapauksia saattaa edelleen ilmetä. Autoliikettä on haettu konkurssiin.

8.8. 16:55 | Päivitetty 8.8. 17:25

Aamulehti

Poliisi jatkaa esitutkintaa tamperelaisen autoliikkeen tapaukseen liittyen. Aamulehti uutisoi heinäkuussa, että Tampereella toimineen autoliikkeen johtoa epäillään törkeästä petoksesta. Poliisi epäilee, että autoja on siirretty autokaupan omistukseen erehdyttämällä. Osassa tapauksia on luvattu toimittaa autoja, joita ei ole todellisuudessa toimitettu.

Lue lisää: Tampereella toimineen autoliikkeen epäillään huiputtaneen asiakkaitaan monin tavoin – seurauksena puolen miljoonan euron vahingot

”Esitutkinta on edelleen kesken ja asianomistajien määrä on tällä hetkellä yli kaksikymmentä”, tapauksen tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Juha Siljamäki kertoo.

Tapauksen taloudelliset vahingot ovat nousseet noin miljoonaan euroon. Heinäkuussa vahingot arvioitiin noin puolen miljoonan euron suuruisiksi. Asianomistajien kärsimä rikosvahinko jää pääosin heidän omaksi vahingokseen. Siljamäki uskoo, että uusia tapauksia saattaa vielä tulla ilmi.

”Ihan vielä viime viikollakin on ilmaantunut uusia asianomistajia. Poliisi pitää mahdollisena, että niitä voi tulla vielä. ”

Poliisi epäilee osassa tapauksista, että autoja on siirretty autokaupan omistukseen erehdyttämällä. Joissain tapauksissa autoja on luvattu toimittaa, mutta todellisuudessa niitä ei ole lainkaan toimitettu.

”Sitten on tietysti tapauksia, joissa on ihan myyty auto, mutta se ei ole ollut edes liikkeen omistuksessa. Ihmiset ovat maksaneet ja sitten todenneet, että eivät saakaan autoa.”

Liike haettu konkurssiin

Ajoneuvoja on myös myyty myyntitilisopimuksella, ja on ilmennyt, että myyntejä on jätetty tilittämättä. Myyntitilisopimuksella myydessä autoliike toimii välittäjänä myyjän ja ostajan välillä.

”Erehdyttämällä on saatu varmenne, jolla pystytään tekemään omistuksen siirto Trafiin (Liikenne- ja viestintävirasto) ja sitä kautta sitten on myyty auto ja rekisteröity se uuden omistajan nimiin, ” Siljamäki avaa.

Siljamäen mukaan autoliikkeen toiminta on päättynyt, ja yritystä on haettu konkurssiin, johon se todennäköisesti lähiaikoina asetetaan.

”Törkeä petos tässä on päänimike, mutta kyllä tässä tulee sen lisäksi kirjanpitorikosta, rekisterimerkkirikosta ja mahdollisesti muitakin rikosnimikkeitä.”

Tällä hetkellä yksi henkilö on tapaukseen liittyen tutkintavankeudessa. Siljamäen mukaan epäilynä on kuultu useampia henkilöitä. Tapauksen syytteennoston päivänmääräksi on asetettu elokuun 22. päivä.

”Koska tapaus on laajentunut näin paljon, pitää katsoa, saadaanko syyte tuohon päivään mennessä nostettua vai miten asiassa edetään.”

Päivitys 8.8.2022 kello 17.25: Lisätty taustoja jutun ensimmäiseen kappaleeseen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut