Murhan yritys Hervannassa: Vuonna 1999 syntynyt uhri vietiin sairaalahoitoon – ”Epäilemme, että teossa on käytetty perinteisiä teräaseita”

Sisä-Suomen poliisi epäilee teosta kahta kerrostaloasunnosta poistunutta henkilöä. Tekoa tutkitaan murhan yrityksenä.

Tampereella tutkitaan Hervannassa torstaina tapahtunutta epäiltyä rikosta. Valokuva on otettu epäillyn teon jälkeen Sähkökadun varresta.

18.3. 10:38 | Päivitetty 18.3. 14:42

Aamulehti

Tampereella tutkitaan murhan yrityksenä torstaina iltapäivällä Hervannassa tapahtunutta puukotusta. Paikalta kuljetettiin vuonna 1999 syntynyt mies ambulanssilla Tampereen yliopistollisen sairaalaan.

Tutkittavana oleva teko tapahtui Sähkökadun varressa Hervannassa. Paikalla oli useita poliisiautoja. Paikalle saapui myös poliisin tekninen tutkinta.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Luoto Sisä-Suomen poliisista kertoo, että teko tapahtui ennen kello 16:ta.

”Epäillään asunnon haltijan joutuneen väkivallan kohteeksi yksityisasunnossa kahden henkilön toimesta”, Luoto kertoo.

Uhri vietiin sairaalahoitoon. ”Hän on hengissä”, Luoto kertoo.

Poliisi on kirjannut epäillyn teon nimikkeellä murhan yritys. ”Tutkinta on hyvin alkuvaiheessa. Nimike saattaa muuttuakin”, Luoto sanoo.

”Tässä vaiheessa epäillään, että tekijöitä olisi kaksi. Poliisi jatkaa henkilöllisyyksien selvittämistä ja epäiltyjen tavoittamista”, Luoto kertoo.

Poliisi aikoo kuulla todistajia saadakseen epäillyistä ja heidän poistumisestaan asunnosta tietoja. Samoin selvitetään, onko asunnossa ollut todistajia.

Poliisi kuuli uhria torstaina. ”Asianomistajaa päästiin kuulemaan ja saatiin selvitystä tapahtumaan liittyvistä yksityiskohdista. Asianomistajan kuulustelun perusteella teon motiivi ei ole auennut”, Luoto kertoo.

”Epäilemme, että teossa on käytetty perinteisiä teräaseita”, hän sanoo.

Päihteiden osuudesta asiaan ei voi Luodon mukaan tutkinnan tässä vaiheessa sanoa mitään.

Uutinen päivitetty 18.3.2022 kello 14.41 tiedoilla asianomistajan kuulemisesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut