Veritestausyhtiö Theranosin perustaja todettiin syylliseksi petosrikoksiin - Rikos - Aamulehti

Veritestausyhtiö Theranosin perustaja todettiin syylliseksi petosrikoksiin

Theranos-yhtiön perustaja Elizabeth Holmes keräsi miljardiomaisuuden katteettomilla lupauksilla.

4.1. 6:44

Los Angeles

Yhdysvalloissa Theranos-veritestausyhtiön perustaja Elizabeth Holmes, 37, tuomittiin neljästä petokseen liittyvästä rikoksesta liittovaltion tuomioistuimessa Kaliforniassa.

Holmesia vastaan nostettiin 12 syytettä. Osasta Holmes vapautettiin, ja yhdestä luovuttiin oikeudenkäynnin aikana. Osassa syytteistä valamiehistö ei saanut sovittua ratkaisua, vaan niitä on määrä käsitellä myöhemmin.

Holmesin vangitsemista ja vankeusrangaistuksen pituutta on yhdysvaltalaismedian mukaan määrä käsitellä myöhemmin.

Holmesia voi uhata uutistoimisto Bloombergin ja julkisen palvelun radion NPR:n mukaan korkeimmillaan 20 vuoden vankeus. NPR:n haastattelemat asiantuntijat arvioivat kuitenkin, että Holmes istuu todennäköisesti lyhyemmän ajan.

New York Timesin mukaan Holmesia uhkaa teoriassa jokaisesta syytteestä erikseen 20 vuoden vankeus, mutta on todennäköistä, että ne yhdistetään yhdeksi tuomioksi.

Holmes on kiistänyt syytteet. Hän ei kommentoinut vielä oikeudenkäynnin jälkeen, miten aikoo toimia. On pidetty kuitenkin todennäköisenä, että hän valittaa tuomiostaan.

Veripisaratekniikka paljastui huijaukseksi

Theranos markkinoi testaustekniikkaa, joka määrittäisi esimerkiksi syövän tai diabeteksen potilaan sormenpäästä otetuista muutamasta veripisarasta.

Holmes keräsi yhtiöönsä satojen miljoonien dollareiden rahoituksen ja valtavan omaisuuden, mutta lopulta paljastui, että kyseessä oli huijaus.

Edison-nimen saanut testauslaite ei todellisuudessa toiminutkaan niin kuin piti. Lisäksi selvisi, että Theranos oli tehnyt suuren osan testeistään muiden yhtiöiden kehittämillä laitteilla.

Startup-kuningattaresta petossyytteisiin

Vielä vuonna 2014 Holmesia ylistettiin Piilaakson startup-kuningattareksi ja uudeksi Steve Jobsiksi. Forbes-lehti arvioi hänen nettovarallisuudekseen 3,6 miljardia dollaria, mikä teki Holmesista nuorimman naismiljonäärin, jonka omaisuus ei ollut perittyä vaan itse hankittua.

Korttitalo alkoi sortua vuonna 2015, kun yhtiön työntekijä toi esiin huolet, ettei Edison-nimen saanut testauslaite todellisuudessa toimi niin kuin pitäisi.

Wall Street Journal -lehti kirjoitti tämän jälkeen sarjan paljastusjuttuja, joiden mukaan Theranos oli tehnyt suuren osan testeistään muiden yhtiöiden kehittämillä laitteilla. Lopulta Theranosin toiminta ensin kiellettiin ja vuonna 2018 lopetettiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut