Ikaalisten ulosajo: Päihtynyt kuljettaja tuomittiin vankeuteen - Rikos - Aamulehti

Päihtynyt kuljettaja tuomittiin vankeuteen Ikaalisten ulosajosta, myös auton luovuttaneelle sakkoja – omaisten vaatimukset tuhansien eurojen korvauksista hylättiin

Autoa päihtyneenä kuljettanut mies tuomittiin vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, koska hänellä oli pohjalla jo aiempi törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisesta saatu tuomio.

10.12.2021 12:07

Aamulehti

Kahdelle ihmiselle on annettu tuomio Ikaalisissa tapahtuneesta henkilöauton ulosajosta. Yhden henkilön kuolemaan johtanut ulosajo tapahtui hiekkatiellä Ikaalisten Kuivakoskentien ja Kokevedentien risteyksessä elokuussa 2020.

Autossa oli kuljettaja ja kolme muuta parikymppistä nuorta.

Lue uutinen vuodelta 2020: Neljä noin 20-vuotiasta ajoi tieltä ulos Ikaalisissa – yksi menehtyi, kolme muuta loukkaantui

Nuoret olivat olleet kertomansa mukaan ”hallilla”, ja siellä ollessaan he olivat päättäneet hakea koirat mukaan. Myöhemmin turman aiheuttanut mies oli jo hallin pihalla kertonut haluavansa ajaa. Siinä vaiheessa kuljettajana ollut nainen oli päättänyt ajaa itse.

Kun koirat oli haettu, oli lähdetty ajo-oikeudettoman kuljettajan mökille. Aluksi autoa oli ajanut nainen, joka ajoi miehen ohjeiden mukaan. Kesken matkan ajo-oikeudeton mies oli kuitenkin kertonut jälleen haluavansa ajaa, ja kaksikko oli vaihtanut paikkaa.

Mäenharjanteen jälkeen oikealle kaartuvassa mutkassa päihtynyt kuljettaja oli menettänyt ajoneuvon hallinnan ja suistunut vasemmanpuoleisen kaistan yli metsään. Auto törmäsi puuhun ja vaurioitui täysin. Kaksi matkustajaa loukkaantui ja kuljettajan takana istunut kuoli. Myös kuljettaja loukkaantui ulosajossa.

Ehdotonta vankeutta

Vuonna 1999 syntynyt mies tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta vuoden ja neljän kuukauden ehdottomaan vankeuteen ja 40 päiväsakkoon.

Mies oli jo aiemmin vuonna 2019 määrätty ajokieltoon törkeästä rattijuopumuksesta ja ehdolliseen 75 päivän vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus katsoi, että mies syyllistyi uusiin rikoksiin aikaisemman tuomion koeajalla, minkä vuoksi samankaltaisesta rikoksesta ei voitu enää määrätä ehdollista tuomiota. Koeajan päättyminen olisi ollut maaliskuussa 2022.

Käräjäoikeus totesi, että uudet rikokset alle vuoden päästä edellisestä tuomiosta ovat samankaltaisia ja vakavia, sillä miehen päihtymystila 2,44 promillea oli merkittävän korkea eikä kuljettajalla ollut ajo-oikeutta. Aiempi rangaistus lisäsi nyt annettua vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistusta 30 päivällä.

Auton luovuttaneelle sakkoja

Syyttäjä vaati tuomiota myös auton lainanneelle naiselle. Nainen ei ollut auton omistaja. Sen hallintaoikeus kuului toiselle autossa olleelle parikymppiselle naiselle. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että tilanteessa autoa kuljettaneella naisella oli valta päättää sen luovuttamisesta, vaikkei hän ollutkaan sen omistaja eikä hänellä ollut hallintaoikeutta.

Vuonna 1999 syntynyt nainen tuomittiin maksamaan 20 päiväsakkoa ajokorttirikkomuksesta ja kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.

Nainen kielsi tienneensä miehen olleen päihtynyt, mutta käräjäoikeus katsoi, että päihtymystila oli niin merkittävä, että se olisi pitänyt huomata.

Omaiset vaativat jättikorvauksia

Kolarissa kuolleen nuoren miehen vanhemmat ja kaksi sisarusta vaativat oikeudenkäynnissä kuljettajalta yhteensä 34 000 euroa kärsimyskorvausta viivästyskorkoineen. Lisäksi omaiset vaativat oikeudenkäyntikulujen korvaamista.

Oikeuskäytännön mukaan liikennekuolemista ei tuomita yhtä herkästi korvauksia kuin tahallisista henkirikoksista. Käräjäoikeuden mukaan ei ole tiedossa, että kolarissa menehtynyt olisi vastustanut ajo-oikeudettoman ja päihtyneen miehen siirtymistä kuljettajan paikalle. Hän ei myöskään käyttänyt turvavyötä. Oikeuden mukaan nämä seikat puhuvat sitä vastaan, että tuomittu kuljettaja olisi velvollinen maksamaan lähinnä poikkeustilanteissa määrättävää kärsimyskorvausta. Oikeus hylkäsi omaisten korvausvaatimukset.

Käräjäoikeus katsoi myös, että kolarissa kuolleen omaiset maksavat omat oikeudenkäyntikulunsa. Lisäksi oikeus katsoo, että he ovat velvollisia korvaamaan myös oikeudenkäynnissä olleen If Vahinkovakuutus oyj:n oikeudenkäyntikuluja.

Auton korvauskustannuksia koskevat vaatimukset sen sijaan hyväksyttiin.

Tuomiot eivät ole lainvoimaisia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut