Autoja töhrittiin Tampereella jälleen törkeällä tavalla – Vastaavasta toiminnasta tänä vuonna jo kymmenkunta ilmoitusta - Rikos - Aamulehti

Autoja töhrittiin Tampereella jälleen törkeällä tavalla – Vastaavasta toiminnasta tänä vuonna jo kymmenkunta ilmoitusta

Vastaavia tapauksia on kirjattu Tampereella tänä vuonna kymmenkunta. Helmikuussa sotkettiin autoja Hallilassa.

14.11. 14:54

Aamulehti

Poliisi sai loppuviikosta ilmoituksen kahdesta erikoisesta ikävästä yllätyksestä Tampereella. Ilmoituksen mukaan Lukonmäessä töhrittiin torstain ja perjantain välillä kahta henkilöautoa ulosteella.

Päivystävä tutkinnanjohtaja Juha Siljamäki vahvistaa, että tapauksista on tehty kaksi rikosilmoitusta. Tämäntyyppisiä tekoja tutkitaan hänen mukaansa vahingontekoina tai lievinä vahingontekoina.

Asiasta uutisoi ensin Iltalehti. Iltalehden julkaisemissa lukijan kuvissa näkyy, että ikkunoita on töhritty ruskealla, auton kylkiä pitkin valuvalla aineella.

"Tuskinpa näitä kovin montaa on”

Kaikkineen Tampereella on kirjattu tänä vuonna kymmenkunta vastaavaa tapausta, Siljamäki kertoo. Tapaukset ovat olleet Hallilan ja Lukonmäen suunnalla. Poliisin mukaan on oletettavaa, että sotkujen takana on sama tai samat henkilöt.

”Niin erikoinen teko, että tuskinpa näitä kovin montaa on, jotka tällaiseen lähtevät.”

Helmikuussa Aamulehti uutisoi autoista, joita oli sotkettu kadunvarrella ja talojen paikoitusalueilla. Autojen päälle oli heitetty suodatinpussiin pakattua ainetta, ja jäljistä päätellen sitä oli hierottu tuulilasiin.

Lue lisää: Autoja töhritty Tampereella erikoisella tavalla – ”Kyllä se ikävä kyllä näytti ihmisperäiseltä”

Vahingonteko ei ole rikoksena kovin ankarasti arvosteltava, mutta ymmärrettävästi autoilijalle hyvin epämiellyttävä, Siljamäki kommentoi. Vahingontekijä saa yleensä sakkoja ja saattaa joutua maksamaan vahingonkorvauksia.

Kiinnisaaminen on pitkälti kiinni poliisin saamista vihjeistä.

”Se perustuu paljolti siihen, että on joku silminnäkijä, jonka kautta poliisi saisi tekijän kiinni verekseltään.”

Tavanomainen viikonloppu

Kaiken kaikkiaan poliisin viikonloppu on sujunut tavanomaisen vilkkaasti.

”Voisi luonnehtia, että aika tyypillinen viikonloppu”, Siljamäki sanoo.

Tehtäviin on kuulunut muun muassa rattijuopumusten ja pahoinpitelyiden selvittelyä, mutta ei päivystävän tutkinnanjohtajan mukaan mitään tavatonta. Alkava pikkujoulukausi saattaa näkyä jo katukuvassa. Ainakin väki näyttää alkaneen liikkua enemmän, Siljamäki arvioi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut