Mies huijasi Kelalta yli 20 000 euroa Tampereella - Rikos - Aamulehti

Mies huijasi Kelalta yli 20 000 euroa Tampereella

Kela ryhtyi perimään tukia takaisin ja asia vietiin käräjille. Arkistokuva.

24.9. 9:53

Aamulehti

Mies huijasi Kelalta yli 22 000 euroa Tampereella parin vuoden aikana. Hän ilmoitti Kansaneläkelaitokselle olevansa kokonaan työtön, mutta teki kuitenkin rakennusalan töitä vuosien 2016 ja 2018 välillä. Samalla hän nosti työmarkkinatukea.

Oikeuden mukaan miehen toiminta sisälsi useita ”aktiivisia erehdyttämistoimia” ja oli kokonaisuudessaan arvostellen törkeä myös suuren Kelalle syntyneen taloudellisen vahingon vuoksi.

Mies ei saapunut oikeuteen, mutta tunnusti teot esitutkinnassa.

Mies oli syyllistynyt myös aiemmin petokselliseen toimintaan. Mies oli osittain edellisen ehdollisen tuomionsa koeajalla nyt käsittelyssä olleen rikoksen tapahtuessa. Silti käräjäoikeus katsoi, että hänet voitiin yhä tuomita ehdolliseen vankeuteen.

Keski-ikäinen mies tuomittiin 8 kuukauden ehdolliseen vankeuteen törkeästä petoksesta. Tuomio on lainvoimainen.

Myös Kela ryhtyi toimiin ja perii mieheltä tukia takaisin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut